Kävin 15.2.2023 Halosenniemessä näyttelyssä, josta tein jo ensimmäisen blogin. Tässä seuraa sille jatkoa. Tuon näyttelyn ihan virallinen nimi on ”Myllykylän sinisilmäinen ja valkotukkainen – Maija Halonen 150 vuotta.” Tämä näyttelyn nimi tulee Pekka Halosen kihlausaikana Maijalle kirjoittamasta kirjeestä 30.9.1893. Siinä Pekka kirjoittaa. ”Voi hyvin sinä Myllykylän sinisilmäinen ja valkotukkainen. …Sua ikävöivä Pekkasi.”
Blogini ”sisältää mainoslinkkejä ja ne ovat merkitty *-merkillä”.
Maija Halonen loi kodin hengen Halosenniemessä. Hän on itse kertonut vuonna 1937 taakse päin aikaa katsellessaan ja miettiessään: ”Vaikka minulla oli kahdeksan lasta, en kuitenkaan koskaan kieltäytynyt antamasta miehelleni sitä apua, jota kykenin hänelle ja hänen elämäntyölle antamaan.” Maija oli perheenäiti, puutarhuri, pianisti, kielenkääntäjä ja tekstiilisuunnittelija. Hän oli monitaitoinen nainen, joka nautti haasteellisesta elämästään taiteilijan puolisona. Maija itse muistelee elämäänsä: ”Ihaninta on ollut, että mieheni elämäntyö on antanut minulle käsityksen siitä hiljaisesta kauneudesta, joka kätkeytyy luontoon. Kauneuden tajuamiskyky on mielestäni niin kallisarvoinen omaisuus, että sen rinnalla kaikki talot ja tavarat eivät ole mitään.”
Halosten perheen ruokataloudessa pyrittiin pitkälti elämään omavaraisuudessa. Vain välttämättömät elintarvikkeet ostettiin kaupasta tai naapurista. Juurekset, vihannekset ja yrttimausteet saatiin kotipuutarhasta. Kalaa saatiin Tuusulanjärvestä, joka oli ihan vieressä. Sieltä nostettiin kuhaa, haukea, lahnaa, särkeä ja ahventa. Marjat ja sienet kerättiin lähimetsistä tai mummolasta Karjalasta. Arkisin ruokapöydässä näkyi vaatimattomuus ja yksinkertaisuus. Jokaisella aterialla oli kuitenkin runsaasti kasviksia ja salaattia niin kesällä kuin talvellakin.
Ensimmäisen maailmansodan aikoina oli kaikkialla ruokapulaa. Halosenniemeen saatiin apua Pekan kotoa Lapinlahdelta. Sieltä tuli muun muassa kovasti kaivattua ja säännösteltyä voita. Sitä oli piilotettu kaulittuna rullattujen taulukankaiden väliin. Vuonna 1918 sieltä saatiin myös viljaa ja kokonainen elävä sika.
Arkipäivien ruokalista on vähän samantyyppinen kuin meilläkin joskus 1960-luvulla Ristiinassa. Halosten ruokalistoilla rytmittelivät läskisoosi, peruna, kastike, keitot, silakkalaatikko, makaronilaatikko ja kala. Hernekeittoa pannukakun tai ohukaisten kanssa oli vanhan tavan mukaan torstaisin. Maijan erikoisuus oli uunivuokaan tehty riisipaistos. Sen sisällä oli kukkakaalia ja papuja. Pyhäpäivinä oli aina parempaa ruokaa. Silloin oli esimerkiksi paistia, joka oli laitettu tarjoiluvadin keskelle yhdessä porkkanoiden ja kukkakaalin kanssa. Reunuksena oli keitettyä riisiä. Jos haluttiin tarjoilla vielä parempaa ruokaan, niin pöytään tuotiin yleensä kanaa, vasikkaa ja lammasta. Varsinaista erikoisherkkua oli kuitenkin ternimaidosta valmistettu uunijuusto tai tallimestarin kiisseli, josta varsinkin Pekka piti. Hänen herkkuihin kuului myös savolainen ruislimppu, jonka valmistamisen Maija oli oppinut anopiltaan. Tuon taidon Maija opetti aina uudelle taloon tulleelle piialle.
Halosenniemen puutarha pidettiin omin voimin ”tip-top” kunnossa kaikkine käytävineen. Puutarhavastaava oli itse Maija Halonen. Perheen lapset auttoivat kitkemisessä. Siinä taisi olla vähän työsiirtolan tuntua lasten mielestä. He eivät siitä hommasta kovin pitäneet,niin kuin ei myöskään iskän malleina olemisesta rantakivillä seisomassa paikallaan. Pekka hoiti puutarhassa vastuun tomaattien ja tupakan kasvattamisesta. Tomaateillaan hän sai joskus jopa palkintoja puutarhanäyttelyissä. Puutarhaa ollaan lähitulevaisuudessa kunnostamassa. Se halutaan palauttaa alkuperäisen kaltaiseksi.
Minua on kiehtonut Halosenniemessä käydessäni erilaiset tulipesät, takat ja uunit. Samoin olen niitä ihaillut muuallakin Tuusulan taiteilijakodeissa vieraillessani. Grönroosien tekemiä takkoja on ollut myös Ainolassa ja Erkkolassa. Halosenniemen uuniluukut ovat Pekan serkun Arttu Halosen (1885-1965) suunnittelemia ja takomia. Tänne hän ne teki vuonna 1908.
Ei ollut piano turha kapistus Halosenniemessä. Alun perin Maija oli opiskellut musiikkia. Halosenniemessä pidettiin kotikonsertteja. Niitähän pidetään siellä tänäkin aikana näyttelyjen yhteydessä. Usein konsertit aiemmin nivoutuivat saunailtoihin. Soittajina oli tavallisesti Pekan nuorempi veli Heikki Halonen. Joskus päästiin kuulemaan itse Jean Sibeliuksenkin soitantoa. Heikki oli koulutettu ja taitava viulusti. Illanvietoissa saattoivat Aino Sibelius ja Maija Halonen innostua soittamaan.
Pekka Halonen tykkäsi kuunnella maalatessaan Maijan pianon soittoa. Hän sai usein soittaa tuntikaupalla, ettei Pekan maalausinspiraatio katoaisi.
Tässä tällä erää Halosenniemen tarinat. Aion kesällä mennä, jos Luoja suo, tutustumaan puutarhaan. Mainittavaa vielä on, että joka kesä käytiin kova kisa Aino Sibeliuksen ja Maija Halosen välillä siitä, kumman ruusut puhkeavat aikaisemmin kukkaan. On kerrottu, että varsinkin Aino hävitessään mökötti pitkän aikaa ja halusi luopua koko puutarhahommista. Yleensä kisoissa kävi niin, että sateisina kesinä voitti Aino ja kuivina kesinä voitti taasen Maija. Ranta-asukkaana Maija hyötyi, kun kasteluvesi oli lähellä.
Laitan ohessa yhden mainoksen sopimuskumppaneiltani. Katso ja klikkaa! Hyviä tarjouksia löytyy varmasti!
*Tästä kautta kuvaa klikkaamalla pääset katselemaan ja tilaamaan koruja, kelloja ja paljon muita tuotteita!
Tätä kuvaa klikkaamalla pääset tutustumaan vuokramökkeihin. Sieltä löytyy myös edullisia äkkilähtö-mökkejä!