Jatkan valokuvien avulla kertomista lottiemme arvokkaasta työstä. On suuri vahinko, ettei monikaan varsinaisesti lottana toiminut henkilö ole enää elossa. Aira Samulin aloitti pikkulotissa 8-vuotiaana ja hänkin on nykyisin jo 96 vuotias. Hän oli 12 vuotias sodan alkaessa ja 17 vuotta sen päättyessä. Aira kertoi Iltalehdessä vuonna 2021 oppineensa pikkulotissa erilaisten varusteiden huoltamista ja valmistamista, ruoanlaittoa sekä kääreiden sitomista. Hän työskenteli pikkulottana suojeluskunta- ja lottapiirin kansliassa apulaisena. Siirryttyään pikkulotasta lotaksi 17-vuotiaana Samulin aloitti Päämajan lääkintäosaston toimistossa. ”Synnyin lotan tyttäreksi ja minut on kasvatettu Lotta Svärdin kultaisin säännöin olemaan hyvä, puhdassydäminen, kuuliainen ja raitis sekä kunnioittamaan vanhuksia, muun muassa”, kertoi Aira kyseisessä haastattelussa, jonka oli tehnyt Miia Vatka.

Laitan vanhoja valokuvia nyt aikajärjestyksessä. Niistä 7 kuvaa on otettu ennen sotia. Lotta Sväd-järjestön toimintahan alkoi jo vuonna 1921.

Lotat soppajonossa

Lottia on soppajonossa 24.9.1925. Järjestö on vasta neljä vuotta vanha. Kuvatiedostossa ei ole mainittu paikkaa, eikä kuvaajaa, mutta se on Museovirastosta peräisin.

Blogini ”sisältää mainoslinkkejä ja ne ovat merkitty *-merkillä”.

Lottakurssit Tuusulassa 1930

Lottakurssit pidetään Tuusulassa Suojeluskuntain päällystökoululla. Kuva on vuodelta 1930. Aarne Pietinen on ikuistanut tämän näkymän. Kuva on Museovirastosta.

Lottia nurmikolla Tuusulassa

Lottakurssit vuonna 1930 ovat meneillään. Tässä on lottia nurmikolla Suojeluskuntain päällystökoululla Tuusulassa. Aarne Pietinen on ottanut tämän kuvan. Se on peräisin Museovirastosta.

Lottia Eduskuntatalon portailla

Lotta Svärd-yhdistyksen 10-vuotisjuhla on meneillään. Tässä ollaan kokoonnuttu Eduskuntatalon portaille. Edessä on Etelä Pohjanmaan piiri. Kuvan on ottanut huhtikuussa 1931 Aarne Pietinen. Kuva on Museovirastosta.

Jonotusta J.L. Runeberg laivaan

Lottia on Kauppatorilla jonottamassa J.L. Runeberg alukseen vuonna 1931. Aarne Pietinen on heistä kuvan ottanut. Museovirasto

Sortavalan lottapäivät vuonna 1933

Pöydän päässä on presidentin rouva Ellen Svinhufvud lounaalla muiden mukana Sortavalan lottapäivillä vuonna 1933. Paikalla oli läsnä myös ruotsalaisia, norjalaisia ja virolaisia lottavieraita. Kuva on Museovirastosta peräisin.

Lottakurssien johtajia

Lotta Svärd-järjestön lottakurssien johtajia on vuonna 1935 kuvannut Aarne Pietinen Tuusulassa. Kuvassa oikealla on lottakurssien vääpeli Eva Tigestedt. Kuva on Museovirastosta.

Sodankylän lottia

Sodankylän lottia on kuvassa vuonna 1935. Kuva on Museovirastosta.

Lottakurssilaisia Tuusula

Therese Bonney on ottanut vuonna 1939 kuvaa lottakurssilaisista Tuusulassa. Kuva on Museovirastosta.

Nuoria lottia käsitöineen

Therese Bonney on ikuistanut näkymää, kun nuoret lotat tekevät käsitöitä. Kuva on vuodelta 1939 ja se on Museovirastosta peräisin.

Lottia ensiapukursseilla

Monin eri tavoin lotat kouluttautuivat. Tässä ollaan ensiapukursseilla vuonna 1939. Therese Bonney on ikuistanut tämän hetken. Kuva on Museovirastosta.

Lotat jakamassa ruokaa

Lotat jakavat asukkaille ruokaa häkäpönttöauton lavalta talvisodan aikana vuosien 1939-1940 välissä. Kuva on Museovirastosta.

Lotta Nyberg

Kuvassa on Lotta Nyberg 16.2.1941. Hän on pukeutuneena talvimanttelissa ja kokardihatussa. Aarne Pietinen on tämän kuvan ottanut. Se on Museovirastosta peräisin.

Sotilas ostoksilla kanttiinissa

Sotilas on maksamassa ostojaan lotalle etulinjan kanttiinissa vuonna 1942. Uuno Peltoniemi on kuvannut tätä näkymää. Kuva on Museovirastosta.

Pieni lottaharjoittelija Sortavalassa

Valde Näsi on ottanut tämän kuvan Sortavalassa vuonna 1943. Tässä on pieni lottaharjoittelija viestikursseilla. Kuva on Museovirastosta.

Lotta Vienan Karjalassa

14. divisioonan esikunnassa palvellut nuori lotta on kuvassa vuosien 1941-1944 välisenä aikana Vienan Karjalassa Tiiksassa. Kuvan on Pauli Jänis. Kuva on Museovirastosta.

Laitan muutamia sopimuskumppanien mainoksia edullisista tuotteista tai palveluista.

* *