Puolustusvoimien Päämaja on sijainnut Mikkelissä kaikkien itsenäisyyden ajan sotien ajan. Mikkelin polttimo- ja oluttehdastontin vieressä Polttimonkadulla sijaitsi yksikerroksisten asuinrakennuksien puukortteli. Sotien jälkeen kadun nimi muuttui Päämajankaduksi. Itä-Suomen Instituutin toimesta on Tapani Wirilander ja Markku Paappanen ehtineet ottaa valokuvia kiitettävästi ennen kuin kaikkia on ehditty purkaa ja muuttaa kerrostaloiksi. Näitä kuvia tuon nyt tarjolle näissä kuvapainotteisissa […]
Vanhoja taloja Mikkelistä – Juvantie
Tällä kertaa olen saapunut Mikkeli-aiheisten vanhojen valokuvien kanssa Emolan suunnasta Lähemäelle päin. Kuvat tässä blogissani ovat Juvantieltä. Vielä 1970-luvulta täällä oli runsasta liikennettä aika ajoin, sillä matkalla pohjoiseen kuljettiin tätä kautta ja tietenkin myös etelään mentäessä. Valtatie 5 kulki tätä kautta ennen ohitustien valmistumista. Mikkelin ohikulkutie on valmistunut kahdessa osassa vuosina 1982 ja 1990. Tästä […]
Nuoruuteni ajan Mikkeliä kuvissa
Kuukauden päästä tulee kuluneeksi vuosi, kun aloin melko tosissani harjoittelemaan blogien kirjoittamista. Olen helpottanut sitä niin, että olen tehnyt niistä kuvapainotteisia. Kouluaikaan ja joitakin vuosia myös sen jälkeen olin innokas kirjoittelija. Ylioppilasaine meni ensimmäisellä kerralla pikkaisen pieleen omalta osaltani. Syksyllä kävin sitten uusimassa ja kirjoitin laudaturin. Muistan vielä aineeni pääpiirteittäin. Aihe oli ”Joulukuun kuudes – […]
Sukuseura on uusien haasteiden edessä
Pääsin sukuseuratoimintaan mukaan reilu 10 vuotta sitten. Alkutaival oli melko ihmeellinen tarina. Olin Kansallisarkistossa töissä. Kevättalvi oli tuolloin meneillään ja vuosi 2010. Menin normaalista ajasta poiketen syömään ruokalaamme Cafe Hauseniin tuntia myöhemmin kuin tavallista. Henkilökunnan pöydässä istui yksi ihminen, joka oli meidän asiakkaita. Niitähän meillä oli sukututkijoina, historian opiskelijoina ja näyttelyvieraina joitakin ryhmiä mainitakseni. Heidän […]