Olen tähän kuvapainotteiseen blogiini koostanut kirkkoaiheisia kuvia, jotka käsittävät myös hautausmaan, seurakuntatalon, kivisakastin ja kaikkea muuta sen kaltaista. Vanhin valokuva on vuodelta 1897. Silloin oli nykyisen tuomiokirkon vihkiäiset vuonna 1897. Tässä koosteessa ei ole kuntaliitoksien kautta Mikkeliin liittyneiden pitäjien kirkkoja mukana. Uusi kirkko eli Tuomiokirkko vihittiin Mikkelissä käyttöön 28.11.1897. Savonlinnan hiippakunnan piispa Gustaf Johansson suoritti […]
Mökkilomaa Suodenniemellä
Olemme useiden vuosien ajan vuokranneet kesällä mökin eri puolilta Suomea. Tänä vuonna olimme Sastamalassa Pirkanmaalla. Niin olimme viime kesänäkin samassa maakunnassa, mutta silloin olimme Urjalassa. Aloitimme mökkeilyn heinä- ja elokuun vaihteessa. Mökille oli matkaa Suodenniemen keskustasta noin kuusi kilometriä. Järvi oli 20 metrin päässä. Sen nimi on Suodenjärvi. Meitä oli mökkiläisiä kolmessa polvessa. Nuorin oli […]
Mikkeliä vanhoissa kuvissa – Hallituskatua ja torielämää toisen kerran
Tässä toisessa osiossa Hallitustorilta ja Hallituskadulta tulee jo paljon tuoreempia valokuvia Mikkelistä kuin edellisessä. Liikkeelle lähdetään 1960-luvun alkupuolilta. Viimeisin kuva on parin vuoden takaa. Valokuvaaja Pekka Kyytinen on ollut Mikkelin Hallitustorilla vuonna 1961. Tässä on omenia ja kukkia kaupan. Kuva on Museoviraston kokoelmista peräisin. Blogini ”sisältää mainoslinkkejä ja ne ovat merkitty *-merkillä”. Hallituskatua 1960-luvulla on […]
Mikkeliä vanhoissa kuvissa – rautatie ja asemat
Aloitan aihekohtaiset Mikkelin blogini junista ja rautatiestä. Kun Mikkeli pääsi maamme rataverkkoon lokakuun alussa vuonna 1889, oli se merkittävä edistys kaupungin elinkeinoelämälle. Ihmisten lisäksi alkoi myös tavara liikkua helpommin ja nopeammin. Mikkeliin alkoi saapua parantuneiden liikenneyhteyksien myötä myös suuryhtiöiden kauppamatkustajia kilpailemaan paikallisten tukkukauppiaiden kanssa. Rautatiellä oli suuri vaikutus myös Mikkelin väestön kehitykseen ja työllisyyteen. Heitä […]
Valokuvia Suomen lottien arvokkaasta työstä
Jatkan valokuvien avulla kertomista lottiemme arvokkaasta työstä. On suuri vahinko, ettei monikaan varsinaisesti lottana toiminut henkilö ole enää elossa. Aira Samulin aloitti pikkulotissa 8-vuotiaana ja hänkin on nykyisin jo 96 vuotias. Hän oli 12 vuotias sodan alkaessa ja 17 vuotta sen päättyessä. Aira kertoi Iltalehdessä vuonna 2021 oppineensa pikkulotissa erilaisten varusteiden huoltamista ja valmistamista, ruoanlaittoa […]
Mikkeliä vanhoissa valokuvissa
Järjestelin tiedostoissani Mikkelin vanhoja valokuvia siihen malliin, että voinen alkaa niitä tuomaan esille myös kuvapainotteisten blogien myötä. Olen muutamien vuosien aikana tuonut osan kuvia näytille Facebook ryhmässä Miun vanha Mikkeli. Eri aihepiirejä ajattelin tuoda tusinan verran, mutta tämän ensimmäisen aloitan kaivamalla vanhoja valokuvia sieltä 1800-luvulta eli kaikkein vanhimmat kuvat, joita olen jaettaviksi löytänyt. Laitan tähän […]
Kilometrejä kukkia katsellen
Olen tehnyt yhden kuvapainotteisen blogin eläimistä, joita olen kohdannut kävelylenkeilläni. Toissa vuonna kävelin yli 6000 km vapun ja lokakuun viimeisen päivän välissä. Samana aikana otin yhteensä 2000 valokuvaa. Muita mukavia asioita oli, että jokaisella kilometrillä painoni tipahti yhden gramman. Olin tasan 6 kg kevyempi syksyllä kuin vappuna. Nyt tuon vuorostaan kasvikuntaa ja erikoisesti kukkia näytille […]
Helena Tynell oli rakastunut lasiin ja valoon
Helmikuun puolivälissä tänä vuonna 2023 kävin Erkkolassa Tuusulan rantatien varrella. Siellä oli menossa lasimuotoilija Helena Tynellin näyttely ”Rakkaudesta lasiin ja valoon”. Sen kesto on 8.2. – 28.5.2023, joten vielä ehtii hyvin käydä siellä. Parasta aikaa on menossa myös Riihimäen lasimuseossa Nanny Stillin (1926-2009) tuotantoa esittelevä näyttely. Nyt siis hemmotellaan taidelasista kiinnostuneita edellä mainituissa kohteissa. Jos […]
Jatkoa Maija Halosen 150-vuotis syntymän näyttelyssä käyntiin
Kävin 15.2.2023 Halosenniemessä näyttelyssä, josta tein jo ensimmäisen blogin. Tässä seuraa sille jatkoa. Tuon näyttelyn ihan virallinen nimi on ”Myllykylän sinisilmäinen ja valkotukkainen – Maija Halonen 150 vuotta.” Tämä näyttelyn nimi tulee Pekka Halosen kihlausaikana Maijalle kirjoittamasta kirjeestä 30.9.1893. Siinä Pekka kirjoittaa. ”Voi hyvin sinä Myllykylän sinisilmäinen ja valkotukkainen. …Sua ikävöivä Pekkasi.” Blogini ”sisältää mainoslinkkejä […]
Eläinten kohtaamisia kävelylenkeillä Järvenpäässä
Olen harrastanut kävelyä useiden vuosien ajan kuntoilumielessä. Neljänä vuotena olen ottanut osaa kävelykilometrikisaan eli vuosina 2019-2022. Kolmena ensimmäisenä vuotena kisan järjesti yhdessä HSL ja Traficom. Viime vuonna 2022 Suomen Latu hoiti vetovastuun kilpailusta. Olen rauhallisen kävelytahtini ohessa napsinut kuvia eläimistä, kasveista, luonnosta ja rakennuksista. Kun esimerkiksi vuonna 2021 kävelin puolivuotisen kilpailun aikana vähän reilun 6000 […]