Tässä toisessa osiossa Hallitustorilta ja Hallituskadulta tulee jo paljon tuoreempia valokuvia Mikkelistä kuin edellisessä. Liikkeelle lähdetään 1960-luvun alkupuolilta. Viimeisin kuva on parin vuoden takaa. Valokuvaaja Pekka Kyytinen on ollut Mikkelin Hallitustorilla vuonna 1961. Tässä on omenia ja kukkia kaupan. Kuva on Museoviraston kokoelmista peräisin. Blogini ”sisältää mainoslinkkejä ja ne ovat merkitty *-merkillä”. Hallituskatua 1960-luvulla on […]
Muistoja ja historiaa Ristiinasta
Asuin ensimmäiset kymmenen elinvuottani Ristiinassa. Isäni toimi sekatavarakauppiaana entisessä Albin Kääriäisen kaupassa. Hän oli siellä itsekin töissä jossakin vaiheessa ennen kuin osti liikkeen omiin nimiinsä. Tässä on Mauno Oksalan ottama valokuva Albin Kääriäisen kaupasta 1940-luvulla eli ennen sitä aikaa, kuin kauppa siirtyi isälleni. Maunon ottama valokuva oli joitakin vuosia sitten Ristiinalainen-lehdessä. Isämme kuoli vuonna 1961. […]
Mikkeliä vanhoissa valokuvissa – Hallituskatua ja torielämää
Nyt liikutaan aivan Mikkelin ydinkeskustassa vanhojen valokuvien kera. Olemme sillä kohtaa pääpiirteittäin, missä ennen vanhaan ihmiset kokoontuivat myös yömyöhällä, kun kapakat olivat menneet kiinni. Tuon näytille kuvia Hallituskadulta ja Hallitustorilta, miksi sitä on aikoinaan virallisesti kutsuttu. Muutama historian sana vielä varhaisemmalta ajalta on paikallaan koskien Mikkelin kuuluisia markkinoita. Olen muutamia näitä tarinoita napsinut Erkki Kuujon […]
Mikkeliä vanhoissa valokuvissa – rautatie ja asemat toisen kerran
Tässä on jatkoa 3.5.2023 tekemälleni ensimmäiselle kuvapainotteiselle blogilleni käsittäen Mikkelin rautatie-elämää asemarakennuksineen, matkustajineen ja junineen. Kuntaliitoksien myötä esittelen parhaani mukaan myös näitä pikku asemia nykyisen Mikkelin sisäpuolella. Huhtikuun lopussa vuonna 1918 tapasivat Mikkelin rautatieasemalla korkea-arvoiset upseerit toisensa. Kyseessä oli saksalaista ja silloisen Päämajan upseeristoa. Kuvassa on keskellä Ernst Linder ja Nikolai Mexmontan. Blogini ”sisältää mainoslinkkejä […]
Mikkeliä vanhoissa kuvissa – rautatie ja asemat
Aloitan aihekohtaiset Mikkelin blogini junista ja rautatiestä. Kun Mikkeli pääsi maamme rataverkkoon lokakuun alussa vuonna 1889, oli se merkittävä edistys kaupungin elinkeinoelämälle. Ihmisten lisäksi alkoi myös tavara liikkua helpommin ja nopeammin. Mikkeliin alkoi saapua parantuneiden liikenneyhteyksien myötä myös suuryhtiöiden kauppamatkustajia kilpailemaan paikallisten tukkukauppiaiden kanssa. Rautatiellä oli suuri vaikutus myös Mikkelin väestön kehitykseen ja työllisyyteen. Heitä […]
Mikkeliä vanhoissa valokuvissa – 1900-luvun alkua
Tein ensimmäisen kuvapainotteisen blogin Mikkelistä noin viikko sitten. Siinä menin vanhojen valokuvien myötä kronologisessa järjestyksessä vanhimman ollessa vuodelta 1866 ja uusimman vuodelta 1899. Siihen mahtui jonkin verran paikallishistoriaa. Jatkan vielä samaan tapaan 1900-luvun alun valokuvien käsittelyä. Sen jälkeen siirryn aihekohtaiseen paikallishistoriaan. Käyn silloin läpi esimerkiksi urheilua, kirkkoa, rautatietä, vesistöjä, kauppaa ja kaupunginosia käsitellen. Melkein 20 […]
Valokuvia Suomen lottien arvokkaasta työstä
Jatkan valokuvien avulla kertomista lottiemme arvokkaasta työstä. On suuri vahinko, ettei monikaan varsinaisesti lottana toiminut henkilö ole enää elossa. Aira Samulin aloitti pikkulotissa 8-vuotiaana ja hänkin on nykyisin jo 96 vuotias. Hän oli 12 vuotias sodan alkaessa ja 17 vuotta sen päättyessä. Aira kertoi Iltalehdessä vuonna 2021 oppineensa pikkulotissa erilaisten varusteiden huoltamista ja valmistamista, ruoanlaittoa […]
Lottien työ oli arvokasta ja monipuolista
Olin toissapäivänä käymässä Lottamuseossa Tuusulassa. Olen siellä käynyt aikaisemminkin. Aina se vaan sävähdyttää! Lotat tekivät todella arvokasta työtä aikanaan. He kouluttautuivat työhönsä jo ennen mitään sotaan liittyneitä pakkorakoja. Talvisota laittoi heidätkin tositoimiin ja opittuja asioita laitettiin käytäntöön. Olen aikaisemmin kirjoittanut kaksi kuvapainotteista blogia lotista ja heidän arvokkaasta työstään. Jatkan vielä ainakin muutamalla. Vaikka otinkin lottamuseossa […]
Mikkeliä vanhoissa valokuvissa
Järjestelin tiedostoissani Mikkelin vanhoja valokuvia siihen malliin, että voinen alkaa niitä tuomaan esille myös kuvapainotteisten blogien myötä. Olen muutamien vuosien aikana tuonut osan kuvia näytille Facebook ryhmässä Miun vanha Mikkeli. Eri aihepiirejä ajattelin tuoda tusinan verran, mutta tämän ensimmäisen aloitan kaivamalla vanhoja valokuvia sieltä 1800-luvulta eli kaikkein vanhimmat kuvat, joita olen jaettaviksi löytänyt. Laitan tähän […]
Helsinki sightseeing – Seurasaari
Kesä 2019 oli aluillaan, kun teimme retken Helsinkiin vaimoni kahden siskon kanssa meiltä Järvenpäästä käsin. Siellä oli tyttäreni meitä vastassa. Kävimme kolmessa mielenkiintoisessa kohteessa, Sörnäisissä, Suomenlinnassa ja Seurasaaressa. Siinä oli sightseeingiä kerrakseen! Kuvailen tässä Seurasaaren käyntiä. Seurasaaren ulkomuseo sijaitsee Meilahdessa nykyisen presidentin virka-asunnon Mäntyniemen ja entisen Suomen presidentin Urho Kekkosen kotimuseon välissä. Seurasaaressa voi nauttia […]