Olen tehnyt yhden kuvapainotteisen blogin eläimistä, joita olen kohdannut kävelylenkeilläni. Toissa vuonna kävelin yli 6000 km vapun ja lokakuun viimeisen päivän välissä. Samana aikana otin yhteensä 2000 valokuvaa. Muita mukavia asioita oli, että jokaisella kilometrillä painoni tipahti yhden gramman. Olin tasan 6 kg kevyempi syksyllä kuin vappuna. Nyt tuon vuorostaan kasvikuntaa ja erikoisesti kukkia näytille […]
Eläinten kohtaamisia kävelylenkeillä Järvenpäässä
Olen harrastanut kävelyä useiden vuosien ajan kuntoilumielessä. Neljänä vuotena olen ottanut osaa kävelykilometrikisaan eli vuosina 2019-2022. Kolmena ensimmäisenä vuotena kisan järjesti yhdessä HSL ja Traficom. Viime vuonna 2022 Suomen Latu hoiti vetovastuun kilpailusta. Olen rauhallisen kävelytahtini ohessa napsinut kuvia eläimistä, kasveista, luonnosta ja rakennuksista. Kun esimerkiksi vuonna 2021 kävelin puolivuotisen kilpailun aikana vähän reilun 6000 […]
Kroppa töihin kuntoportailla
Portaiden kapuamiseen pätee sama kuin mihin tahansa liikkumisen, jotta puuskuttaminen vähenee, kun kapuamisen ottaa tavaksi. Rappusten nouseminen pistää kropan töihin vielä tehokkaammin kuin tavallinen kävely. Se on helppo tapa kuntoilla ja se onnistuu vaikka kodin portaikossa, jos sellainen vain on. Blogini ”sisältää mainoslinkkejä ja ne ovat merkitty *-merkillä”. Olen itse melko satunnainen kuntoportaiden käyttäjä. Siinä […]