Pitkäjärvi tuli aikanaan minulle tutuksi siitä, että siellä oli kiva käydä uimassa kesäisin. Vesitorninkadulla asuessamme oli Pankalampi lähempänä kuin Pitkäjärvi, mutta vaihtelun vuoksi tuli käytyä molemmissa paikoissa. Puhuttiin Pantiksesta ja Pitiksestä, kun näistä uimapaikoista oli kyse. Urpolan kansakoulussa tuli neljännellä luokalla Ylösen kaksoset tutuiksi. He asuivat Pitkäjärvellä. Tekla ja Tauno olivat heidän nimensä.

Pääosa näytille tulevista valokuvista on Markku Paappasen vuonna 1970 ottamia. Hän teki tätä arvokasta työtä Itä-Suomen Instituutin toimeksiannosta.

Urpolan, Pitkäjärven ja Kattilasillan kartta

Mikkelin kaupungin rakennustoimisto on painanut kartan vuonna 1956, josta myös Pitkäjärvi näkyy. Montaa katua ei siellä ole ollut.

Blogini ”sisältää mainoslinkkejä ja ne ovat merkittyinä loppupuolella *-merkillä.

Pitkäjärvenkatu 5

Tässä talossa on aikanaan asunut jääkärimajuri Otto Lehmuskoski (1894-1983). Tämän kuvan on ottanut Markku Paappanen vuonna 1970. Kuva on Elkasta. Se tarkoittaa Suomen elinkeinoelämän keskusarkistoa.

Pitkäjärvenkatu 9

Tämänkin kuvan on ottanut Markku Paappanen vuonna 1970. Vaaleita taloja on peräkkäin muitakin. Kuva on Elkan arkistosta.

Pitkäjärvenkatu 12

Pitispub eli Mutteribaari on osoitteessa Pitkäjärvenkatu 12. Kuvan on ottanut vuonna 2003 Heikki Koskinen. Kuva on Mikkelin kaupungin museoista.

Pitkäjärvenkatu 22

Markku Paappanen on ottanut kuvan osoitteesta Pitkäjärvenkatu 22. Ajankohta oli vuosi 1970, jolloin Markku urakoi valokuvien suhteen satojen otosten verran niin Mikkelissä kuin Savonlinnassa. Itä-Suomen instituutti oli hänen toimeksiantajansa. Kuva on Elkasta. Nykyisin tässä osoitteessa on rivitalo.

Pitkäjärvenkatu 23

Markku Paappanen on tämänkin kuvan ottanut meitäkin varten katseltavaksi. Hän on tehnyt hyvin arvokasta työtä paikallishistorian suhteen. Näkymä on ikuistettu vuonna 1970. Kuva on Elkan arkistosta.

Pitkäjärvenkatu 38

Tässä on Ylösten kotitalo. Mainitsin Teklan ja Taunon olleen luokkakavereitani Urpolassa. Teijo sisarusparvesta ehti olla vähän aikaa Facebook-kaverina. Kuvan Pitkäjärvenkatu 38 osoitteessa olevasta rakennuksesta tai taloryhmästä on ottanut Markku Paappanen. Kuva on Elkasta.

Pitkäjärvenkatu 38

Tässä on sama rakennus toisesta suunnasta kuvattuna. Markku Paappanen on tämänkin kuvan ottanut vuonna 1970.

Pitkäjärvenkatu ja Petäjistönkatu

Tässä on Petäjistönkadun ja Pitkäjärvenkadun kulmausta kuvannut Markku Paappanen vuonna 1970.

Pitkäjärven uimarantaa

Leo Levosluoto on kuvannut vuonna 1964 Pitkäjärven uimarantaa. Jorma Höri on tämän reprokuvannut vuonna 1982. Taustalla on vasemmalla puolella pukukoppeja. Oikealla puolella näkyy omakotitaloja. Rannassa on laituri. Ihmisiä on uimassa ja aurinkoa ottamassa. Etualalla on mato-ongintaa meneillään. Tytöt laiturilla kuivattelevat itseään. Kuva on otettu Vauhkosen laiturilta. Tämä otos on Mikkelin kaupungin museoista peräisin.

Pitkäjärveä vuonna 1981

Tässä on entisen lyseon aikaisen luokkakaverini Arto Hämäläisen ottama kuva, jossa on etualalla Pitkäjärvi. Taaempana näkyy myös Urpolanlampi. Arto on ollut kameransa kanssa paikalla huhtikuussa 1981. Kuva on hänen omasta arkistostaan.

* *