Otan Heinolan toisena kohteena esittelyyn paikkakuntia käsittelevistä postikorteistani . Ensimmäisenä oli vuorossa Kuopio, josta tein kaksi kuvapainotteista blogia. Jos oli matkan varrella aina mainoksen mukaan Esso, niin oli Heinolakin. Ennen ohikulkuteitä ajettiin Heinolan kaupungin läpi ja se yleensä kesti jonkin aikaa. Muutin Helsinkiin Mikkelistä syksyllä 1977. Avioiduin vuonna 1982 ja vaimoni on kotoisin Iisalmesta. Heinola tuli siis tutuksi läpiajoliikenteellisestikin tuolloin. Mikkelistä Heinolaan on vähän reilu 90 km.

Ennen kuin Mikkelistä tuli kaupunki vuonna 1838, niin se kävi kovan kisan Heinolan kanssa siitä, kummasta tulee läänin pääkaupunki. Mikkeli voitti tuon kisan. Sitä ennen oli käyty esikarsintaa, tehdäkö kaupunki Mikkelistä vai Ristiinasta. Tarina kertoo, että tarkastusmatkalla Rehbinder kestittiin Mikkelissä niin hyvin, ettei hän päässyt Ristiinaa katsastamaan. 66 asukkaan Mikkeli vei siis voiton siinäkin.

Heinola perustettiin vuonna 1776 Kymenkartanon läänin maaherran residenssiksi eli asuinpaikaksi. Se oli Kymenkartanon läänin keskus. Kaupunkioikeudet se sai vuonna 1839 maaherran muutettua Mikkeliin. Tänä päivänä Heinola kuuluu Päijät-Hämeen maakuntaan. Siellä on noin 18 000 asukasta.

Suurin osa kokoelmani korteista on ottanut G.H. Andersson. Hän on varmasti tuttu nimi Heinolassa. Itselläni ei hänestä paljon tietoja ole. Hänen ottamat kuvat ovat vuosilta 1911-1915, joten reilusti yli sata vuotta vanhaa Heinolaa on esillä hänen postikorteissaan.

Postikortti 24.12.1904

Aina ja Hugo Dahlstedt ovat tämän Heinola-aiheisen postikortin lähettäneet vuonna 1904 Nikolainkaupunkiin eli Vaasaan. Sen on saanut Toimittaja Ossian Ansas. Lähettäjä Hugo Wilhelm Dahlstedt syntyi 15.11.1856 Kokkolassa ja kuoli 29.12.1907 Vaasassa. Kuvassa on Kymijoki Heinolan kohdalla ja sillä on nimi Jyrängönvirta. Postikortti on painettu Tukholmassa Axel Eliassonin Taideyrityksessä.

Blogini ”sisältää mainoslinkkejä ja ne ovat merkittyinä loppupuolella *-merkillä.

Postikortti 18.5.1909

Tässä on kuva Heinolasta rannalta. Korttia on myynyt A.Wäänäsen kirjakauppa. Kortin on lähettänyt Selma Helsinkiin Heinolasta neiti Hilda Etholenille Pietarinkatu 5 osoitteeseen.

Heinola vuonna 1911

Tämä postikortti on G.H. Anderssonin valokuvaama vuonna 1911. Kortti on liikkunut 1.8.1923. Se on lähtenyt terveisin Koskensaaresta Heinolasta Huldalta ja osoitettu rouva Gerda Melleniukselle Helsinkiin, josta se on käännetty Lappeenrantaan Karsteenrantaan. Koskensaari sijaitsee Heinolassa Jyrängön kaupunginosassa. Saari on melkein luonnontilainen. Luonto on rehevää ja lehtomaista.

Kirkkolampi 1911

Tässä postikortissa on G.H. Andersson kuvannut Kirkkolampea vuonna 1911. Kortti on kulkematon. Kirkkolampi on Heinolassa ja kuuluu Kymijoen vesistöön. Se on noin sata metriä pitkä ja sata metriä leveä.

Näköala harjulta

G.H. Andersson on tämänkin valokuvan ottanut vuonna 1911. Muutama kuva aiemmin näkyi tuo rakennus lähempää ja oletin kyseessä olevan Koskensaaren. Tämän kuvan on valokuvaaja Andersson ottanut harjulta suunnaten. Kortti on kulkematon.

Postikortti vuodelta 1911

G.H. Andersson on tämänkin kuvan rannasta ottanut vuonna 1911 Heinolassa. Kortti on kulkematon.

Apajalahti vuonna 1912

G.H. Andersson on tämän valokuvan Heinolan Apajalahdesta ottanut vuonna 1912. Luin, jotta täältä löytyy poikkeuksellinen luontokohde. Se on Apajalahden luola. Siellä on louhittu vuosina 1940-1944 luola varastoksi väkiviinasta tehdylle polttoaineelle bensiinipulan helpottamiseksi. Kun sota sitten päättyi, ei hanketta enää pidetty tarpeellisena. Oheinen postikortti on kulkematon.

Harjupaviljonki vuonna 1912

G.H. Andersson on kuvannut Harjupaviljonkia Heinolassa vuonna 1912. Tämä kulttuurihistoriallisesti arvokas rakennus on edelleen aivan ehdoton turisti- ja vierailukohde. Se edustaa itämaisvaikutteista jugendia. Se sijaitsee aivan kaupungin keskustan kupeessa Harjupuistossa. Oheinen kortti on kulkematon vailla mitään merkintöjä.

Näköala Harjulta

G.H. Andersson on tämänkin valokuvan ottanut Heinolasta vuonna 1912. Tässä on toinen näköala Harjulta kuvakoosteessani. Kortti on kulkematon.

Näköala Heinolan Korkeasaarelta

G.H.Andersson on tehnyt arvokasta työtä paikallishistoriallisesti ottamalla valokuvia eri puolilta Heinolaa. Tässä ollaan Heinolan Korkeasaaren lähellä vuonna 1912 otetussa valokuvassa. Kortti on kulkematon.

Näköala Ruotsalaiselle

Ruotsalainen on tässä tapauksessa järvi. Se sijaitsee Päijät-Hämeessä Heinolassa ja Asikkalassa. Tämän kuvan postikorttiin on ottanut vuonna 1912 Ruotsalaisesta G.H. Andersson. Kortti on kulkematon. Järven läpi virtaa Kymijoki. Järven pituus on 20 km ja leveys 16 km. Keskisyvyys on noin 10 metriä.

Heinolan silta

Heinolan siltaa on kuvannut vuonna 1912 G.H. Andersson. Kortti on kulkematon. Taisi olla Heinolan pääkatu toisella puolen siltaa.

Tässä oli 12 vanhan valokuvan kooste. Jatkan Heinolasta vielä toisen kerran. Heinolassa Jyrää on jäänyt mieleen Juice Leskisen kappaleena. Se tässä tupsahti mieleen. Olin siihen aikaan armeijassa, kun levy ilmestyi vuonna 1973. Heinolassa jyrää edelleenkin kesäisin. Rantapuistossa järjestetään ilmaiskonsertti, jota on järjestetty vuodesta 1985 lähtien.

* *