Esittelyni komeista kirkkojen alttaritauluista jatkuu postikorttien välityksellä. Jotkut kuvat ovat aivan hyviä läheltä otettuja ja selkeitä, mutta olen hyväksynyt joukkoon myös kauempaa kuvattuja. Se on tärkeä asia, että pääsemme kaikki tuntemaan taulun tekijän ja sen ohella myös perustietoa kirkosta. Tämä on ollut minulle mukavaa opiskelua. Täytyy myöntää, että ennen vanhaan on osattu tehdä hienoja kirkkoja ja upeita alttaritauluja. Käsitykseni pohjautuu omaan mielipiteeseen ja kirkkobongauksiin kesälomien yhteydessä.

Tällä kertaa tuon esille Kaustisen, Kemijärven, Kemin, Kestilän, Kiimingin, Kittilän, Kaarlelan, Kolarin, Kuivaniemen, Kuusamon, Kälviän ja Kärsämäen kirkot. Tässä liikutaan Keski-Pohjanmaalta Lappiin.

Kaustinen

Kaustisen kirkon runkona on vuonna 1777 valmistunut kirkko. Sitä oli rakentamassa Matti Kuorikoski. Kirkkoa uudistettiin perin pohjin vuonna 1859. Silloin sitä oli rakentamassa Jaakko Heikin poika Kuorikoski. Tämä on kirkonrakentajien sukua. Kirkko on puinen sisäviisteinen ristikirkko. Istumapaikkoja on 450. Siellä on kolmiosainen alttaritaulu, jonka on maalannut Immanuel Alm Vaasasta vuonna 1794.

Kuvan postikorttiin on ottanut Markku Niemi.

Blogini ”sisältää mainoslinkkejä ja ne ovat merkittyinä loppupuolella *-merkillä.

Kemijärvi

Bertel Liljeqvist on ollut arkkitehtinä tälle Kemijärven kirkolle, joka valmistui vuonna 1950. Istumapaikkoja on 850 tässä kivikirkossa. Alttaritaulu on Aale Hakavan vuonna 1950 maalaama Jeesus ristillä, joka on kooltaan 426 x 326 cm kokoinen öljymaalaus kankaalle.

Tämän kuvan postikorttiin on ottanut Markku Niemi.

Kemi

Kemin kaupunginkirkon on suunnitellut Josef Stenbäck vuosina 1900-1902. Se on uusgoottilainen pitkäkirkko, joka on rapattua tiiltä. Alttariseinän ikkunat ja lasimaalaukset toimivat alttaritauluna. Istumapaikkoja on 750.

Oheinen kuva on taittokortti.

Kestilä

Kestilän kirkko kuuluu Siikalatvan seurakuntaan. Se on puinen ristikirkko, joka vihittiin käyttöön 24.8.1856. Suunnittelija tälle uusgotiikkaa edustavalle kirkkorakennukselle oli Ernst Lohrmann. Alttaritaulu on Paavo Leinosen tekemä Kristus ristillä. Kirkon eteisessä on Juho Myllyojan veistämä vaivaisukko vuodelta 1895.

Valokuvan postikorttiin on ottanut jälleen Markku Niemi.

Kiiminki

Kiimingin kirkko Oulussa sijaitsee Kiiminkijoen etelärannalla. Matti Honka on tämän kirkon rakennuttanut puusta. Se valmistui vuonna 1760. Istumapaikkoja on 450 tässä ulkoviisteisessä ristikirkossa. Alttariosasta löytyy Mikael Toppeliuksen öljyvärimaalaus Jeesus ristillä. Monta muutakin hänen teostaan ilahduttaa kirkossa kävijöitä.

Tuomi-kortti on tämän näkymän ikuistanut.

Kittilä

Helsingin keskustan suunnittelija Carl Ludvig Engel on ehtinyt myös useita kirkkoja suunnittelemaan niin kuin esimerkiksi tämän. Sitä työtä on voinut tehdä hyvin tuohon aikaan etänäkin. Kirkko on rakennettu puusta vuonna 1831. Istumapaikkoja on 550 sanan kuulijalle. Julius Basilierin laajennus toteutui 1886-1887. Alttaritaulun on maalannut Johan Gustav Hedman vuonna 1831. Se on Jeesus ristillä ja teos on kooltaan 267 x 205 cm kokoinen öljyvärimaalaus kankaalle. Tämä kirkko säilyi Lapin sodassa.

Kuvan postikorttiin on ottanut Lapin Tähti.

Kokkola Kaarlelan kirkko

Kaarlelan kirkko on keskiaikainen harmaakivikirkko, jota rakennettiin vuosien 1500-1530 välisenä aikana. Istumapaikkoja on 800. Alexandra Frosterus-Såltin on maalannut alttaritaulun ”Jeesus rukoilee Getsemanessa” vuonna 1902

Kuvan postikorttiin on ottanut Leo Torppa.

Kolarin uusi ja vanha kirkko

Kolarin uuden kirkon on suunnitellut Veikko Larkas ja se valmistui vuonna 1965. Se muistuttaa kotaa. Istumapaikkoja on 400. Alttaritaulun on maalannut Urpo Wainio. Siinä Jeesus vierailee kolarilaisessa kodissa. Se on 325 x 108 cm öljymaalaus. Kolarinsaaren kirkko eli Kolarin vanha kirkko sijaitsee lähellä Kolarin keskustaa. Se rakennettiin vuosina 1818-1819 A.W. Arppen piirustusten mukaan. Sitä käytetään yhä kesäaikaan erityistilaisuuksissa ja myös jouluaattona. Se on tehty puusta ja edustaa uusklassismia.

Kuva on Tuomi-kortti.

Kuivaniemi
Kuivaniemen kirkko Pohjois-Pohjanmaalla valmistui vuonna 1872. Se on uusgoottilainen pitkäkirkko. Istumapaikkoja on 500. Ernst Lohrmann on tämän kirkkorakennuksen suunnittelija. Alttaritaulun on maalannut Iivari Halttu vuonna 1941.

Kuvan postikorttiin on ottanut Markku Wiik.

Kuusamo

Kuusamon kirkko on valmistunut vuonna 1950. Saksalaiset polttivat edellisen. Tämä tunnetaan myös nimellä Pyhän Ristin kirkko. Bertel Liljeqvist on toiminut arkkitehtinä. Kirkko on rakennettu kivestä ja siellä on istumapaikat 800 sanan kuulijalle. Alttaritaulun on maalannut Johan Gustav Hedman vuonna 1824. Vapahtaja ristillä on aihe.

Kuvan postikorttiin on ottanut Juhani Kinnunen.

Kälviä

Kälviä on nykyisin Kokkolaa. Tämä kirkko on rakennettu vuonna 1905. Se on puinen tasavartinen ristikirkko ja se edustaa myöhäistä uusgotiikkaa ja ns. nikkarityyliä. Istumapaikkoja on 700. Sen on suunnitellut Odert W. Renell. Alttaritaulun on maalannut Alexandra Frosterus-Såltin vuonna 1912. Aiheena on Kirkastusvuoritapahtuma. Kellotapulin ovien oikealla puolella on suntio Erkki Lassilan veistämä vaivaisukko vuodelta 1820. Siinä on kehotus: ”Joka köyhää armahtaa, se lainaa Herralle!”

Kuvan postikorttiin on ottanut Jarmo Seikkula.

Kärsämäki

Kärsämäen kirkko Junnon kankaalla tunnetaan nimellä Engelin kirkko. Sen rakentamisvuosi on 1842. Carl Ludvig Engel on tämänkin kirkon suunnitellut. Rakennustyöt toteuttivat Jaakko Kuorikosken luottotimpurit. Kirkko on tehty puusta ja se edustaa empirismiä. Alttaritaulun on maalannut Hannes Malisto. Siinä on vanhan ja uuden liiton symbolit.

Valokuvan postikorttiin on ottanut Erkki Lämsä.

Alexandra Frosterus-Såltin

Haluan vielä tämän alttaritaulublogini yhteydessä esitellä kuvan kanssa oman suosikkimaalarini Alexandra Frosterus-Såltinin. Hän ehti tehdä ainakin 68 alttaritaulua. Alexandra syntyi 6.12.1837 Inkoossa ja kuoli 29.2.1916 Vaasassa. Hän leskeytyi varhain ja hänen täytyi hankkia taiteellisilla töillään elanto itselleen ja perheelleen. Kuva on Museoviraston kuvakokoelmista. Sen on ottanut vuosien 1860-1870 välissä Carl Adolph Hårdh.

Laitan ohessa yhden sopimuskumppanini mainoksen. Klikkaa kuvaa ja katso mitä siellä on tarjolla!

*