Nyt liikutaan aivan Mikkelin ydinkeskustassa vanhojen valokuvien kera. Olemme sillä kohtaa pääpiirteittäin, missä ennen vanhaan ihmiset kokoontuivat myös yömyöhällä, kun kapakat olivat menneet kiinni. Tuon näytille kuvia Hallituskadulta ja Hallitustorilta, miksi sitä on aikoinaan virallisesti kutsuttu.
Muutama historian sana vielä varhaisemmalta ajalta on paikallaan koskien Mikkelin kuuluisia markkinoita. Olen muutamia näitä tarinoita napsinut Erkki Kuujon kirjoittamasta Entisajan Mikkelistä.
Mikkelin kaupungin historiikissa on esimerkki juhlavasta markkinoiden kuulutuksesta pormestarin toimesta vuodelta 1867:
Kuulutus
Huomenna, torstaina tämän maaliskuun 14. p:nä kello 8 ennen puolta päivää alkaa luvalliset talvi-markkinat tässä kaupunnissa ka kestäävät lauvantaki-iltaan kello 3., jolloin kaikki vieraat kauppamiehet ja käsityöläiset lopettakoot kauppansa, joka sen jälestä on luvatonta. Josta täten ilmi-annetaan. Mikkelin Raastuvassa, maaliskuun 13. p:nä 1867.
Kaupungin hallituksen puolesta:
J. Nygren
Mikkelin markkinat, erikoisesti nämä kevätmarkkinat, olivat kohokohta myös lähitienoilla asuville naapurikuntalaisille. Jo matkat markkinoille oli tarkoin suunniteltu pysähdys- ja yöpymispaikkoineen. Pertunmaalaiset ovat kertoneet muun muassa: ”Mikkeliin mentäessä oli pari kolme paikkaa, joissa aina otettiin markkinamiehet ystävällisesti vastaan. Samaa yöpymispaikkaa käytti markkinamies tavallisesti koko elinaikansa, vieläpä niin, että majapaikka siirtyi isältä pojalle.” Ainakin Mikkelin pitäjän asukkaat rakentelivat tien varsille kojuja, joissa he tarjosivat kahvia ”kahdellaisen retan kanssa”.

Mikkelissä on meneillään talvimarkkinat 15.3.-22.3.1914. Niiden yhteydessä järjestettiin myös erilaisia tivoliyrittäjien huvituksia. Keskellä aivan takana kuvassa on messukaruselli. Johan Adolf Fredrik Sariola oli yksi näistä suurista tivoliyrittäjistä, joka oli Mikkelin markkinoille saapunut Keravan tienoilta, missä tivolitoiminnan edustajat edelleen Sariolan suvusta pitävät tätä huvitoimintaa yllä kiertäen yhä eri puolilla Suomea. Tämä kuva on Keravan museopalveluiden arkistosta peräisin.
Blogini ”sisältää mainoslinkkejä ja ne ovat merkitty *-merkillä”.

Tässä olemme postikortin myötä Hallituskadulla 1930-luvulla. Kuva on otettu Tuomiokirkon suunnasta.

Talvista Mikkelin toria on kuvannut 1940-1950-lukujen vaihteessa A.E. Lehtinen. kuva on Hallitustorilta Kaupungintalon suunnasta otettuna. Kuva on Mikkelin kaupungin museoista.

Mikkelin markkinat ovat menossa 1950-luvulla. Tässä on mahtava määrä pyykkikoreja tarjolla. Tuohon aikaan korit olivat kestäviä ja aitoa käsityötä. Kuva on Mikkelin kaupungin museoista.

Hallituskatua ja arkista torielämää on meneillään Olympiavuonna 1952. A.E. Lehtinen on ikuistanut näkymää Mikkelin ydinkeskustasta tuolloin. Kuva on Mikkelin kaupungin museoista.

Nurmijärveläisiä oli Lapin vierailuilla elokuussa 1953. Mikkeli oli heidän mielestään sopiva pysähdyspaikka. Tässä on heidän autojaan torin parkkipaikoilla. Kuva on Nurmijärven museosta peräisin.

Jäätelökioski on torin kulmassa Porrassalmenkadun puolella. Sitä on kuvannut 1950-luvulla Pekka Kyytinen. Kuva on Museoviraston kokoelmista peräisin.

Tässä olemme kuvan myötä lumisella Hallituskadulla jokunen vuosikymmen sitten. Kuva on Mikkelin kaupungin museoista.

Tämä kuva Hallituskadulta on myös ollut arkistossa ilman aikamääritettä. Vaikuttaa siltä, että on taas usea vuosikymmen mennyt siitä, kun tämä kuva on otettu. Tuntematon kuvaaja on ollut kameran takana.

Rafael Roos on ollut kameransa kanssa Mikkelissä Hallituskadulla useita vuosikymmeniä sitten. Hotelli Kalevan parvekkeella on lippuja liehumassa. Kuva on Mikkelin kaupungin museoista.

Mikkelin torielämää kesällä 1961 on kuvannut Pekka Kyytinen. Kuva on Museoviraston kokoelmista.

Tässä on toinen Pekka Kyytisen ottama kuva kesällä 1961. Kuvan nakkikioski on ollut erittäin suosittu ostos- ja kokoontumispaikka erityisesti viikonloppuisin ilta- ja yöaikaan. Sen tienoilla oli mahdollista kuulla 1972 vuonna Münchenin olympialaisten livelähetyksiä mikkeliläisvoimin. Joitakin erikoislajejakin muistuu mieleen, kuten 110 metrin sähköaidat. Niitähän meille selostivat Mussu, Hanski ja Veke.
Jatkan vielä toisen kuvapainotteisen blogin verran tältä torialueelta. Nythän pääsin kuvissa vasta 1960-luvun alkuun. Välillä kuvia katsellessa tulee niin kaihoisat ajatukset mieleen ja ikävä sinne Mikkeliin. Onneksi sieltä on niin useita hyviä muistoja ja vielä myös veljiäni siellä asuu, jotta täysin unohduksiin ei pääse menemään. Useita facebook kavereita on Mikkelistä myös, joten tuoreita terveisiä sieltä saan useinkin.
Laitan tähän muutamia mainoksia sopimuskumppaneiltani. Ne saattavat palvella sellaisia ihmisiä, jotka asuvat vähän kauempana kauppakeskuksista. Monien tuotteiden kohdalla hinnat kyllä kestävät vertailun minkä tahansa liikkeen kanssa. Klikkaa kuvaa ja totea se itse!
*Klikkaa kuvaa ja katso, mitä kaikkea tavaraa Hobbybox tarjoaa. Olen itse huomannut, että sieltä löytyy jopa 70 %:n alennuksella tuotteita silloin tällöin aina sähköpöydistä lähtien.
*Interfloran välityksellä voit lähettää kukkia mihin vaan Suomessa! Klikkaa kuvaa ja katso!