Mikkelin lyseon vuoden 1961 ylioppilaat kunnioittivat pidetyn rehtorin muistoa hänen ja vaimonsa Leena Vainion haudalla. Pauli Vainion syntymästä on kulunut 100 vuotta. Veljeni Jorma Manninen ja 11 hänen luokkakaveriaan olivat haudalla 16.8.2023. He olivat Pauli Vainion pitkän rehtorikauden (23 vuotta) ensimmäiset ylioppilaat. Hauta sijaitsee Mikkelin vanhan pohjoisen hautausmaan Veteraanilehdossa lähellä Poleninkadun puoleista kiviaitaa.
Veljeni Jorma on Antero Heikkisen ottaman valokuvan vasemmassa laidassa.
Blogini ”sisältää mainoslinkkejä ja ne ovat merkitty *-merkillä”.
Jorma piti puheen haudalla, jonka tässä lyhentämättömänä toistan kirjoitettuna. Pauli oli myös minun lyseo-opiskeluni koko ajan rehtorina Mikkelin lyseossa.
Pauli Vainio (7.1.1923 – 23.2.2018)
Pauli Vainio syntyi Sippolassa 7. tammikuuta 1923 opettajaperheeseen ja peri kotoaan urheiluinnostuksen, joka oli ratkaisevaa hänen elämälleen.
Paulin sotavuodet alkoivat 18-vuotiaana Jääkäripataljoona 2:ssa. Alkuvuodesta 1942 Poventsan lähistöllä hän haavoittui päälakeen, mutta vammaksi jäi vain pysyvä arpi. Tämän jälkeen hän taisteli Jalkaväkirykmentti 1:ssä ja Upseerikoulun jälkeen sodan loppuun asti joukkueenjohtajana Rajajääkäripataljoona 1:ssä.
Paulin opiskelu- ja työura
Ylioppilaaksi Pauli kirjoitti 1945 Inkeroisten yhteiskoulusta ja valmistui voimistelunopettajaksi 1949. Voimistelulaitoksella hän tapasi myös tulevan vaimonsa Leena Pietilän.
Työuransa Pauli aloitti Inkeroisten yhteiskoulun voimistelunopettajana vuodesta 1949 ja oli vuoteen 1954. Sen jälkeen tapahtui muutto Mikkeliin. Pauli valittiin Mikkelin lyseon voimistelun ja terveysopin lehtoriksi.
Harva tietää, mikä oli ehkä merkittävin vaikutin siihen, että me saimme hänet opettajaksemme ja rehtoriksemme. Hänen urheilulliset ansiot olivat jo silloin tiedossa maassa laajemminkin. Kysyntää oli muuallekin. Kannaksen Yhteislyseo Lahdessa ja Jyväskylän lyseo olivat muut vaihtoehdot. Mikkelin lyseon koulupihan tarjoamat hyvät puitteet liikunnan harjoittamiselle saivat Vainion asettamaan Mikkelin etusijalle. Tällä areenalla me sitten pelasimme keväisin pesäpalloa ja syksyin jalkapalloa. Juoksuakaan ei unohdettu. Pauli innovoi jo 50-luvulla tontin ulkokehälle korttelijuoksun, joka sai rinnalleen pian lyseon mailin. Juoksuissa otettiin aika kaikille.
Kauan hän ei ehtinyt virkaansa hoitaa, kun hänestä tuli myös rehtori vuonna 1961, jota tehtävää hän hoiti eläkkeelle siirtymiseensä saakka vuoteen 1984, yhteensä 23 vuotta. Me, tuona keväänä kirjoittaneet, saimme kunnian olla hänen ensimmäisiä ylioppilaitaan.
Pauli Vainion valinta rehtoriksi merkitsi samalla astumista suuriin saappaisiin. Legendaarisen M.R. Jauhiaisen ennätyksellisen pitkä rehtorikausi kesti 30 vuotta (1928-1958). Hänen jälkeensä rehtoriksi valittu A.J. Elomaa ehti olla rehtorina vain kolmisen vuotta kuollen vaikean sairauden murtamana 1961. Pauli Vainion on täytynyt nauttia jo 38 vuotiaana suurta luottamusta valitsijoiden keskuudessa.
Paulin oma urheilu-ura
Pauli Vainio kuului aktiiviurallaan kahden lajin harrastajiin, sillä talvisin hän kilpaili mäkihypyssä ja kesäisin pelasi pesäpalloa. Siinä hän voitti Suomen mestaruuden vuonna 1943 Haminan Palloilijoissa ja vuonna 1947 lyöjäkuninkuuden Myllykosken Kilpa-Veikoissa pelatessaan. Vuosina 1945 ja 1946 hän osallistui Itä-Länsi-otteluun kakkosvahtina.
Mäkihypyssä Pauli Vainio voitti akateemisen maailmanmestaruuden vuosina 1949 ja 1951. Voittoa Tsekkoslovakiassa v. 1949 Pauli piti mieliinpainuvimpana urheilusaavutuksenaan. Hän toimi FIS:n tuomarivaliokunnan ja mäkivaliokunnan jäsenenä 1959-1978 (19 vuotta) ja Suomen Hiihtoliiton johtokunnan jäsenenä 1954-1978 (24 vuotta).
Kunnia- ja ansiomerkit
Ansioistaan Vainio palkittiin lukuisilla kunnia- ja ansiomerkeillä, tärkeimpinä 4. luokan Vapaudenristi ja Suomen Urheilun Kultainen ansioristi, jonka sai myös hänen vaimonsa Leena, aikansa kaunoluistelulegenda. Sotilasarvoltaan Vainio oli kapteeni.
Rehtorin tehtävien luonne
Lyseon 100-vuotismatrikkelissa vuodelta 1972 luonnehdittiin rehtorin tehtäviä seuraavasti. Tehtäväkenttä ei ollut helppo. Koulun hallinto alkoi monimutkaistua ja opetus uudistua. Näin rehtorin työt alkoivat yhä selvemmin jakaantua kahtaalle; hän oli koulun hallinnollinen johtaja, mutta samalla hänen tuli vastata myös pedagogisesta ohjauksesta. Pauli Vainion rehtorikauden alkuosa oli kamppailua puutteellisissa olosuhteissa ja paremman odotuksessa. Hän pyrki tasapuolisesti ottamaan huomioon eri oppiaineiden toisistaan poikkeavat vaatimukset työskentelyn järjestämiseksi parhaalla mahdollisella tavalla. Se vaati paljon työtä ja sovittelua, mutta siinä hän onnistui erinomaisesti.
Lyseon myöhemmässä matrikkelissa koko kouluaikansa (1968-1976) Paulin oppilaana ollut kirjailija Rauno Seppänen kuvaa meidän aikaamme tuoreemmista kokemuksista oppilaan näkökulmasta. Siinä on mukana myös henkilökohtaisia keskusteluja Paulin kanssa hänen oltuaan jo eläkkeellä.
Vainion olemuksessa oli luontaista auktoriteettia, joka ei riippunut ulkoisista tehokeinoista. Pyrkimys oikeudenmukaisuuteen ja tasapuolisuuteen oli keskeistä hänen opettajakuvassaan. Hän pyrki johdonmukaisesti juurruttamaan oppilaisiinsa hyvää käytöstä ja yleisesti sovittujen sääntöjen noudattamista. Vaikka muutoksen tuulet alkoivat koulumaailmassa jo puhallella, sujui 1960-luku Mikkelin lyseon toiminnassa vielä vakiintuneen rauhallisesti. Koulu oli valtion lyseo, jonka hallinto hoidettiin suoraan kouluhallituksen alaisuudessa. Tällöin ohjeet olivat selkeät.
Rehtori Vainio koki ammattiinsa liittyneistä tehtävistä tavallista ongelmallisempana asiallisen työjärjestyksen laatimisen, kun se ei aina ollut sopusoinnussa ylemmältä taholta annettujen määräysten kanssa.
Huomattavaa kouluhallinnon muutosta merkitsi lääninhallitusten kouluosastojen perustaminen vuonna 1970. Kouluosastot suorittivat mm. tarkastuksia sekä seurasivat tiiviisti kouludemokratian toteutumista. Kouludemokratia muutti Vainion mukaan koulutyötä siten, että kaikki eivät ymmärtäneet koulua lopulta johdettavan koulujärjestyksen mukaan ja ettei kouludemokratia merkinnyt kaikkinaista vapautta, säännöttömyyttä. Kouludemokratiaan siirtyminen sujui kuitenkin alun hankaluuksien jälkeen hallitusti Mikkelin lyseossa. Vainion henkilökohtainen näkemys oli, että kouludemokratiaan siirryttiin liian äkkiä. Samoihin päämääriin olisi voitu pyrkiä vähitellen.
Sen sijaan seikat, jotka tuottivat rehtorin työssä tyydytystä, olivat opettajien tehtävien hyvä hoito ja oppilaiden menestyminen opinnoissaan. Koulun ilmapiiriin rehtori pystyi vaikuttamaan parhaiten asiallisella ja oikeudenmukaisella toiminnalla. Edelleen tulos riippuu välillisesti rehtorista, koska sen ratkaisevat opettajat sekä rehtorin opettajille luomat opetusolot.
Kasvatusihanteensa rehtori Vainio määrittelee ottamalla esimerkin eläinmaailmasta. Jos vesilintupoikueessa joku poikanen ei seuraa emoa eikä noudata sen komentoja, se voi tuhoutua. Samoin kasvatuksessa nuoren tulee noudattaa vanhempien antamia ohjeita ja kehotuksia. Liiallinen vapaus voi olla kohtalokas.
Rauno Seppäsen Paulia koskevassa kuvauksessa palautuu hauskasti mieleeni eräs luonnehdinta: ”En minä taaskaan osunut pesäpalloon, vaikka rehtori näytti lyömisen mallia”. Mutta rehtori ei niuhottanut, vaikken ollut urheilutunneilla asianmukaisissa varusteissakaan. Rehtori oli meille pojille ”Pase” vain. Ja aina minä liitän nämä sanat rehtori Vainioon ”No niin, poijaat, hurtilla huumorilla vaan”.
Pauli Vainiolle urheiluharrastus merkitsi hyvinkin paljon; virkistystä, vapaa-ajan viettoa, fyysistä kuntoa ja sen myötä hän oli nähnyt paljon maailmaa. Harvempi tiesi, että hän harrasti myös kuorolaulua. Vielä harvempi tietää, että edesmennyt laulaja ja lauluntekijä Juha Watt Vainio oli rehtorin veljen poika ja sanoittaja Ilkka Vainiolle hän oli isosetä. Vainiolle musiikki merkitsi paljon ja sydäntä lähellä oli klassinen musiikki.
Eläkkeellä Pauli keskittyi mieliharrastuksilleen Suur-Saimaan Laamalansaaressa sijaitsevalla kesämökillä ja metsäpalstalla. Mökki oli lyseon pihalta purettu vanha vahtimestarin talo. Täsmällisyys oli tallella, ja se näkyi niin puupinojen millintarkassa ojennuksessa kuin saunarituaaleissa, juhannusaaton lipunnostossa ja kalastuksessakin. Omaa kuntoaan hän piti yllä myös pelaamalla lentopalloa, hiihtämällä ja lenkkeilemällä iän asettamissa rajoissa.
Puolisonsa Leenan Pauli menetti vuonna 2014. Sen jälkeen Paulin lähimmät omaiset olivat tytär ja poika, jotka pitivät isästään hyvää huolta loppuun saakka, sekä viisi lastenlasta. Pauli Vainio oli 95-vuoden ikäinen kuollessaan.
Lopuksi muutama omakohtainen muisto Pasesta: Vuonna 1956 saimme Vilhusen Matin, pikku Villen kanssa vuoden 1947 Suomen lyöjäkuninkaan mukaan Ristiinan Urheilijoiden maakuntasarjassa pelanneeseen pesäpallojoukkueeseen. Ulkokentällä meillä oli vahva polttolinja, Pase pelasi kakkospesää, minä polttajana ja Ville kolmospesää. Sisäpelissä lyöntijärjestyksemme oli pedattu niin, että Pase oli lyömävuorossa minun jälkeen. Taiturimaisesti hän pystyi kymmenestä lyönnistä 90 %:n varmuudella lyömään varman peruslyönnin vastustajan polttolinjan yli. Kun näin pallon lentoradan, pystyin nopeana kaverina yleensä etenemään pesävälin, vaikkei merkkiäkään ollut päällä.
Ylpeänä säilytin leikekirjassani mm. seuraavan poiminnan lehden urheilusivuilta v. 1957: Voittaneen joukkueen parhaina palkittiin 14-vuotias polttaja Jorma Manninen sekä Pauli Vainio, joka harhautti Vauhdin ulkokentän monesti kieroilla lyönneillään.
Seitsemännellä luokalla kävellessämme kerran yhdessä lyseolta kaupunkiin päin, Pase, joka tiesi, että meillä oli kauppa Ristiinassa, totesi minulle: ”Jorma, sinä varmaankin aiot Kauppakorkeaan”. Niinhän siinä kävi.
Leena Vainio (o.s. Pietilä 1925-2014)
Leena Vainio syntui Raumalla 29.3.1925 ja nukkui pois kotonaan Mikkelissä 20.5.2014 lyhyen, mutta vaikean sairauden uuvuttamana 89 vuotiaana.
Hän oli taitoluistelun kaksinkertainen Pohjoismaiden mestari ja seitsenkertainen Suomen mestari. Suomessa jokainen taitoluistelufani osaa nimetä useita olympialaisten naisedustajiamme. Syntyy helposti tunne, että naisluistelijoita on ollut olympialaisissa aina. Ensimmäistä naisluistelijaa saatiin kuitenkin odottaa olympiajäälle aina vuoteen 1952 asti. Pioneerina toimi Leena Pietilä, joka luisteli Oslossa naisten kilpailussa sijalle 20.
Työelämässä Leena Vainio toimi liikunnan lehtorina Porrassalmen yhteislyseossa. Oman urheilu-uransa jälkeen Vainio ei suinkaan jättänyt jäätä, vaan toimi valmentajana Mikkelissä. Hänestä tuli myöhemmin merkittävä kansainvälisen tason taitoluistelutuomari. Hän oli aktiivinen tuomaritoiminnan kehittäjä Suomessa ja tuomaroi uransa aikana ISU:n eli kansainvälisen luisteluliiton mestaruuskilpailuissa. Viimeisen kerran hän istui tuomaripaneelissa Lake Placidin olympialaisissa 1980.
Leena Vainio toimi myös Suomen Taitoluisteluliiton hallituksen jäsenenä 14 vuoden ajan. Anu Puromies kuvailee Leenaa kirjassa ”Tähtiä jäällä”- tarinoita taitoluistelusta – seuraavasti: ”Leena Vainio on elänyt kauno- ja sittemmin taitoluistelussa kolme elämää: urheilijana, valmentajana ja tuomarina. Kaikki ne hän on voinut kirjata voitokseen, mutta suurimman arvostuksen hän on saavuttanut tuomarina”.
Siinä oli veljeni Jorman haudalla pidetty muistopuhe Pauli Vainiosta. Lisään tähän joitakin hajakuvia ”Pasesta”. Suuri osa niistä on peräisin Mikkelin lyseon historiikeista.
Tämä kuva Pauli Vainiosta on Mikkelin lyseon historiikista 1872-1972.
Lyseon satavuotisjuhlakulkue saapuu koululle vuonna 1972. Kuva on historiikista 1872-1972.
Tässä on Mikkelin Lyseon joukkue voitti kultaa vuonna 1976 KLL:n jalkapallomestaruuscupissa: Pelaajat takavasemmallta alkaen Kari Haapiainen, Juhani Korkealaakso, Pertti Piskonen, Erkki Himanen, Jari Häkkinen, Harri Kokko, Terho Ylönen ja edestä vasemmalta Vesa Hänninen, Ari Turunen, Harri Näkki, Jari Pohjanvirta, Hannu Kaatranen, Arto Tiihonen ja Antti Ronkainen. Äärimmäisenä oikealla on Pauli Vainio. Kuvan on ottanut Juha Airas.
Tässä on kuvaa Vainioiden kesähuvilalta Laamalan saaren Heponiemestä Saimaan rannalta. Oheinen mökki on aikaisempi vahtimestarin asunto ja 1960-luvulla veistonopetuksen tila eli Lankun palatsina tunnettu Mikkelin lyseon pihalta. Rakennus joutui väistymään uudisrakennuksen tieltä ja täältä sille löytyi hyvä käyttökohde.
Lyseon rehtori tapasivat vuonna 1994 Haukivuorella Seppo Tiihosen 50-vuotisjuhlissa. Rehtorit vasemmalta alkaen ovat Jussi Risku, Pauli Vainio, Kauko Noponen ja Seppo Tiihonen. Kuvan otti Leena Vainio. Ikuistus on Lyseon historiikista.
Lyseon vuoden 1977 ylioppilaat tapasivat luokkakokouksessa vuonna 1997 Länsi-Savon toimitalossa. Kuvassa edessä on rehtori Pauli Vainio ja luokanvalvoja Kullervo Valtasaari. Kuva on Lyseon historiikista.
Pauli Vainio – muutosten aikakauden rehtori. Kuva on Lyseon historiikista Rauno Seppäsen artikkelin yhteydestä.
Laitan tähän muutaman sopimuskumppanieni mainoksen.
*Katso ja klikkaa kuvaa! Renkaita on tarjolla mm. seuraavia merkkejä: Good year, Pirelli, Bridgestone, Hankook, Continental, Michelin ja Nokian tyres. Nopeat toimitukset kotiisi tai asennusliikkeeseen, useita maksutapoja sekä myös vanteet edulliseen hintaan!
*Käynti Helsingin yliopistollisessa apteekissa on helppoa vaikka Mikkelistä käsin. Klikkaa oheista kuvaa ja ala tehdä ostoksia! Ei ole jonoja! Kotisohvalta käsin voit tilata tuotteet ja tietyn tilausmäärän jälkeen saat tuotteet ilman lähetyskuluja lähimpään postipisteeseen. Vertailepa hintoja siinä samalla! Esimerkiksi minun kohdalla Apobase voide on tätä kautta edullisempaa kuin mennä paikallisista apteekeista täällä Järvenpäässä ostamaan.