Elokuun alun mökkilomailun kolmantena kirkkokohteena vuonna 2023 minulla oli Lavia. Vierailin siellä 2.8. Kirkkoa sain ihailla vain ulkoa. En ollut katsellut aikatauluja, joten tulin sellaiseen aikaan, että se oli suljettu. Hautausmaata kiertelin kirkon edustalla tarkasti tutkien ja valokuvaten. Mökiltä matkaa tuli noin kymmenen kilometriä Lavian kirkolle. Siinä vaihtui sekä maakunta että paikkakunta tuon lyhyen ajamisen […]
Mannarin kirkkobongausta – Suodenniemi
Heinä- ja elokuun vaihteessa 2023 olimme perheeni kanssa kolmessa sukupolvessa lomailemassa jälleen Pirkkalassa. Suodenniemi on tämän entisen pitäjän nimi, joka tätä nykyä kuntaliitoksen kautta kuuluu Sastamalaan. Viime kesänä olimme Urjalassa ja sitä ennen olemme olleet mm. Ikaalisissa, Kihniöllä ja Kyröskoskella. Olen vuosikymmenien ajan ihaillut kirkkoja, mutten ole ollut niin innostunut niistä niin kuin nykyisin olen. […]