Tässä seuraa kolmas osio Pirttiniemenkadun rakennuksista. Suuri osa näistä kuvista on edelleen Markku Paappasen ottamia. Hän oli Itä-Suomen Instituutin toimeksiannosta Mikkelin vanhoja taloja kuvaamassa vuonna 1970. Hän kävi myös muiden muassa Savonlinnassa ja Rantasalmella ikuistamassa arvokasta aineistoa jälkipolville nyt jo reilu sata vuotta sitten rakennetuista taloista. Vain pieni osa on enää jäljellä mummojen ja pappojen asumuksista, joten on todella hieno asia tämä Markun suorittama kuvausprojekti. Tässä koosteessa on myös Arto Hämäläisen, Tapani Wirilanderin, Pekka Kyytisen ja Mikkelin Valokuvausliikkeen ottamia kuvia. He ovat myös kiitoksen ansainneet!

Pirttiniemen puiston aitaa

Tämä aita on Porrassalmenkadun puolella. Taustalla on Mikkelin sairaala. Aitaa on kuvannut Pekka Kyytinen vuonna 1966. Kuva on Museoviraston kokoelmista. Aitahan jatkui muistini mukaan lyseon lähellä olevan kioskin kulmille saakka.

Blogini ”sisältää mainoslinkkejä ja ne ovat merkittyinä loppupuolella *-merkillä.

Kansankatu 4 ja Pirttiniemenkatu 10

Tämä kuva on Markku Paappasen ottama vuonna 1970 ja se on Elkan arkistosta. Se on lyhenne Suomen elinkeinoelämän keskusarkistosta. Talon on rakennuttanut 1800-1900-luvun vaihteen tienoilla nimismies Otto Ferdinand Staven. Sittemmin se on ollut rautatievirkamies Lauri Länsmanilla. Talo on edelleen pystyssä. Siinä toimii nykyisin tilausravintola. Talossa on aikanaan toiminut muun muassa Mikkelin Rauhanyhdistys

Pirttiniemenkatu 17

Mikkelin valokuvausliike on kuvannut taloa osoitteessa Pirttiniemenkatu 17 vuonna 1973. Tämä puutalo on Ristimäenkadun risteyksessä. Kuva on Mikkelin kaupungin museoista.

Pirttiniemenkatua vuonna 1973

Mikkelin Valokuvausliike on ottanut tämänkin kuvan, kuten edellisenkin. Tässä on vasemmalla puolella Pirttiniemenkatu 10 ja oikealla on kaksikerroksinen rakennus numero 17. Kuva on Mikkelin kaupungin museoista.

Päämajankatu 18 ja Pirttiniemenkatu 20

Tätä Markku Paappasen vuonna 1970 kuvaamaa taloa esittelin blogissani jo Päämajankadun yhteydessä. Kulmatalona otin sen mukaan myös tänne. Osoitteessa Päämajankatu 18 on toiminut aikanaan Mikkelin Polttimo- ja Oluttehdas. Sen toiminta eri nimillä alkoi jo 1870-luvulla. 1940-luvulla tehtaan toiminta loppui. Liiketoiminnassa on alkuun ollut Liukkosta, Vebergiä, Pulkkista ja Milleriä. 1920-luvulta lähtien on omistajina ollut vain Millereitä. Heitä on ollut silloin rouva Hilda, isännöitsijä Einar ja maanviljelijä Hugo Miller. Nämä rakennukset käsittävät arvokasta paikallishistoriaa.

Päämajankatu 18 ja Pirttiniemenkatu 20 toinen kuva

Tässä on Markku Paappasen ottama toinen kuva samasta osoitteesta kuin edellinenkin.

Pirttiniemenkatu vuonna 1972

Arto Hämäläinen on kuvannut Pirttiniemenkatua kesäkuussa 1972. Kuva on hänen omasta arkistostaan.

Päämajankatu 21 ja Pirttiniemenkatu 21

Tässä on Päämajankatu 21 – Pirttiniemenkatu 21 rakennus kadun suunnasta kuvattuna. Markku Paappanen on ottanut kuvan vuonna 1970 Itä-Suomen Instituutin toimeksiannosta. Rakentamattoman tontin tässä osoitteessa omisti vuodesta 1882 kauppias C. Carstens. Kruununnimismies Anders Wilhelm Ylönen rakennutti lääninarkkitehti Axel Loenbomin piirustusten mukaisesti rakennuksia tähän Carstensilta ostamalle tontille. Tontin kaikki kolme rakennusta on rakennettu vuonna 1882. Ylönen oli perheineen ensimmäinen talonomistaja tässä osoitteessa vuosina 1883-1888. Kaupunginkamreeri Josef Falck oli talon toinen omistaja vuosina 1888-1898. Muurari Henrik Järnefelt omisti talon vuosina 1899-1904. Vuosina1904-1918 talon omisti teurastaja ja lihakauppias Niilo Pulkkinen. Metsänhoitaja Walter Aleksanteri Gulin omisti talon vuosina 1918-1921. Seuraava talonomistaja oli vuosina 1921-1939 poliisilaitoksen sihteeri poliisikomissaari Georg Gustaf Paulapenger. Hän myi talon vuonna 1940 Mikkelin lyseon matematiikan lehtorille Aarne Johannes Elomaalle. Hänen vaimonsa Taimi oli biologian opettajana Yhteiskoulussa. Elomaan talo jäi hänen leskelleen ja perillisilleen. Talo on vieläkin pystyssä. Omistussuhteita pääsin tutkimaan Leena Hangasmaan antaman vinkin pohjalta Mikkeli-seurasta.

Päämajankatu 21 ja Pirttiniemenkatu 21 pihaa

Tässä on Markku Paappasen ottama kuva pihan puolelta samasta kohteesta kuin edellinenkin.

Pirttiniemenkatu 23

Pirttiniemenkatu 23 ja Päämajankatu 20 osoitteessa oleva rakennus on kuvassa. Sitä on kuvannut Markku Paappanen vuonna 1970. Talon on rakennuttanut 1900-luvun alussa tehtailija Constantin Petroff. Hänen perillisensä myivät talon 1920-luvulla lääninsihteeri Iivari Juhana Tiusaselle, jonka perilliset taasen 1930-luvulla lehtori Teodor Kumpulaiselle ja lehtori Lauri Cantelille. Kuva on Elkan arkistosta.

Pirttiniemenkatu 23 vuonna 1963

Tässä on pihanäkymää Cantellin talosta vuonna 1963. Arkistovirkailija Tapani Wirilander on tämän kuvan ottanut.

Pirttiniemenkatu 23 länsipääty

Tämäkin näkymä on ikuistettu Tapani Wirilanderin toimesta vuonna 1963. Tässä on Cantellin talon länsipäätyä.

Pirttiniemenkatua Arto 1973 syyskuu

Arto Hämäläinen kirjoitti keväällä 1973 ylioppilaaksi ja syksyllä samaisena vuonna hän on ottanut tämän kuvan Pirttiniemenkadulta. Suuret kiitokset hänelle, kun olen saanut luvan esitellä hänen ottamiaan kuvia Mikkelin vanhoista rakennuksista.

Laitan tähän suorat linkin kahteen edelliseen kuvapainotteiseen blogiini täältä Pirttiniemenkadulta. Ensimmäisen tein 8.10.2024 ja se löytyy tästä: Vanhoja taloja Mikkelistä – Pirttiniemenkatu Osa 1 – Arimon blogi – Mannari . Toisen tein 16.10.2024 ja se on tässä: Vanhoja taloja Mikkelistä – Pirttiniemenkatu Osa 2 – Arimon blogi – Mannari

Seuraava Mikkeli-aiheinen blogini käsittää Pitkäjärvenkatua ja sitä tienoota uimarantoineen yleensä.

* * *