Koostin jo yhden saman aiheisen blogin joitakin päiviä sitten postikortteihin kuvatuista naisista. Sain siitä hyvää palautetta muutamilta ystäviltäni, joten siitä on hyvä jatkaa. Näitä postikortteja vielä löytyy. Nyt lähden liikkeelle vuonna 1904 kulkeneella postikortilla.

En peittele näissä postikorteissa olevia kirjoituksia, niin saadaan autenttista näkymää yli sadan vuoden takaa paremmin esille. Ensimmäisissä kuvallisissa postikorteissa ei taustapuolella ollut tilaa kirjoituksille osoitetietojen lisäksi. Aivan ensimmäiset postikortit maailmassa olivat kuvattomia.

Postikortti 10.3.1904

Tämän postikortin on saanut Helsingissä Fanny Sundell. Hän on saanut sen käsipostissa, koska osoitetietoja ei ole. Anna on hänelle tämän kortin toimittanut 15-vuotispäivän johdosta.

Blogini ”sisältää mainoslinkkejä ja ne ovat merkittyinä loppupuolella *-merkillä.

Postikortti 29.1.1909

Neiti Fanni Nylund on saanut tämän postikortin Helsinkiin Nylanderin Rautakauppaan. Se on lähetetty Tampereelta. Sieltä Eemeli kirjoitti: ”Sinä Fanni, Fanni! Kiitooos! Surullista kuuluu minulta. Olen iliman ”lämmittäjää”, kaikista ponnistuksistani huolimatta saada sellainen. – Ohhoh…kyllä käskee jos kelpaakin. – Sydämeni syttyy kerran viikossa vähintään, mutta sammuu taas yhtä pian. – Olisihan tuota mulla jo ikkää saada ja pitää vakinainenkin lämpömittaaja. Hm.. kun.. Mutta kuten sanottu, on mulla ”lämmittäjän” paikka avoinna täysiylläpidolla heh heh hee.”

Postikortti 2.5.1911

Tämän postikortin on saanut fröken Hinde Jakobowitz keväällä 1911. Osoite on ollut Skurniks affär Hagasundsgatan 4 Helsingfors. Kortti on lähetetty Saksasta Göthenistä. Eipä ole aikanaan aina tarvinnut korviin reikiä tehdä korvarengaiden johdosta. Hyvin on hiuspanta ajanut asiaa korujen esille tuomiseksi.

Postikortti 16.7.1916

Imatralta on äiti laittanut pojalleen lyseolaiselle Sigurdille postikortin Raumalle. Tämä kortti on painettu Saksassa, kuten monet muut tuon ajan Euroopassa kulkeneet postikortit. Suuri määrä on päivänkakkaroita päässyt korttiin mukaan.

Postikortti 21.3.1923

Tässäkin on postikortin päähenkilöllä päivänkakkaroita. Tämän kortin on saanut rouva Olga Pätsi Arkadiankadulle Helsinkiin. Se on lähetetty Röykästä. Olgalla on ollut nimpparit ja siitä hyvästä tulevat onnittelut kotiväeltä.

Postikortti 7.8.1924

Kukkien ääressä tässäkin postikortissa poseerataan. Nyt on melko tasan sata vuotta sitten kulkenut kortti kyseessä. Neiti Sylvia Lindstedt on saanut tämän kortin Hyvinkäälle. Onnentoivotuksia tälläkin kortilla välitetään. Melkein kaima Sylvi V. on tämän lähettänyt Hämeenlinnasta.

Postikortti 31.12.1927

Neiti Alli Lindström on saanut tämän kortin Helsinkiin Wladimirinkadulle, mikä tänä päivänä tunnetaan Kalevankatuna.

Postikortti 13.9.1929

Rouva Ida Lindström Helsingissä osoitteessa Etelä Rautatienkatu 18 on saanut tämän postikortin. Allu on hänelle lähettänyt onnittelut myös Helsingistä. Kukat ovat tässä koosteessani kuuluneet lähes joka korttiin kylkiäisinä. Niin on tässäkin. Nyt on ruusujen aika!

Postikortti 5.10.1934

Ruusuja on tässäkin postikortissa neitosella käsissään. Tämän kortin on saanut neiti Manta Högström Karkkilassa ja siellä tarkemmin Ikkalassa. Vihdistä on kortti laitettu postiin.

Postikortti, jossa ei ole aikaa merkitty

Neiti Alli Lindström on saanut tämän postikortin. Se on kulkenut käsipostissa Vladimirinkadulle Helsingissä. Aikki on sen lähettänyt.

Kortti Fannylle

Neiti Fanny Nylund on tämän postikortin saanut käsipostissa. Hauskaa puurojuhlaa toivottaa Lyyli. Kortissa ei näy aikaa, mutta arveluni on osoitekentästä päätellen aivan 1900-luvun alkupuoli.

Kortti Katrille

Tässäkään postikortissa ei näy liikkumisen ajankohtaa. Kortin on saanut rouva Katri Mäenpää Kaivokadulle Tampereelle. Sen on lähettänyt Anna.

Tämä on melko lyhyellä aikaa jo 11. blogini postikorteista. En ole vielä päässyt edes aloittamaan omista suosikkikorteista, joita ovat kotimaiset piirtäjät Martta Wendelinistä alkaen. Paikkakuntia tulen siinä ohella käsittelemään myös niiden osalta, joista kortteja löytyy vähintään kymmenen kappaletta.

Tässä on linkkejä viimeisimpiin blogeihini :

*

*