Olen tähän kuvapainotteiseen blogiini koonnut kohopainotekniikalla painettuja joulukortteja 1900-luvun alkupuolelta 1930-luvulle. Tuon kohopainotekniikan kehitti 1400-luvulla Johannes Gutenberg Saksassa. Hänen tekniikkaansa on käytetty aina 1970-luvulle asti. Kortteihin on paikoin ujutettu myös kiiltävää kullan väriä.

Tässä koosteessa olevissa joulukorteissa ei vielä kovin paljon pukkia ja tonttuja näy. Kirkkorakennuksia, lapsia, kynttilöitä, eläimiä, joulukuusia, kukkia, seimen lasta Joosefin ja Marian kera ja enkeleitä on ollut.

Rauhaisaa joulua ovat ihmiset saaneet viettää isoisoisien aikaan. Varmastikin joulupöydän antimet ovat silloinkin olleet normaalipäiviä juhlavammat. Lapset olivat silloin tyytyväisiä yhdestäkin lahjasta. Kauppakeskuksia ei tuolloin ollut, joten heidän ei tarvinnut kuulla marraskuusta lähtien joululauluja ja mainoksia keskusradion välityksellä. Turha häslinki oli poissa. Se näkyy selkeästi myös näistä vanhoista joulukorteista.

Hauskaa joulua 22.12.1908

Tämän vanhan joulukortin on saanut neiti Aino Muurman Virolahdella. Sen on hänelle Joutsasta lähettänyt Viivi. Ei näy yhtään hevosta rekineen, vaan jalan ovat kaikki lähteneet joulukirkkoon vuoden 1908 joulukortin piirroksessa.

Blogini ”sisältää mainoslinkkejä ja ne ovat merkittyinä loppupuolella *-merkillä.

Hauskaa joulua 23.12.1922

Neiti Kaarina Ahjo Helsingissä Konstantiininkadulla on saanut tämän kortin jouluna 1922. Tämä kruununhakalainen osoite on tänä päivänä Meritullinkatu. Margit on tämän joulutervehdyksen postittanut Lapista Pellosta.

Hauskaa joulua 21.12.1923

Neiti Laura Niemi Ylistaron Kylänpäässä on saanut tämän joulukortin Ainolta jouluna 1923.

Hauskaa joulua 22.12.1923

Tämä joulukortti on lähtenyt Kemiönsaaren kylästä nimeltä Björkboda K. Leinoselle Helsingin Kallioon Fleminginkadulle. Toivottajina ovat olleet Ella, Elma, Erik ja Clara. Tässä 101 vuotta sitten liikkuneessa joulukortissa esiintyy jo joulupukki, joka on vähän hämillään. Taitaa olla vähän myöhässä ja eksyksissä.

Hauskaa joulua 23.12.1927

Tässä kortissa esiintyy joulun varsinainen sanoma Jeesus-lapsen syntymästä. Se oli niitä aikoja, kun keisari Augustukselta kävi käsky, että kaikki maa oli verolle pantava.

Tämä joulukortti on ilahduttanut varmastikin neiti Hilma Järvistä Helsingissä Kruununhaassa osoitteessa Kristianinkatu 17. Kortti on postitettu Kuopiosta jossa toivottavat iloista ja rauhallista joulua Hulda ja lapset.

God jul 21.12.1930

Tämä joulukortti on mennyt Pitäjänmäkeen herrasväki Svanille jouluna 1930. Tarkennettu osoite on Bärströmin huvila. Kortti on postitettu Malmilla. Tässä Warma ja Ruben toivottavat myös hyvää uutta vuotta ja suunnittelevat yhdessä kortin saajien kanssa Tyynen syntymäpäiville menoa.

Hauskaa joulua 24.12.1930

Opettajatar neiti Laura Niemi on saanut tämän joulukortin Ylistaroon Kuivilan kylään. Kortin teksti on niin selkeästi luettavissa, jotta kirjoitan sen teille: ” Laura hyvä! Muista taas minuakin, kun sinulle tulee jonkunlaista aikaa. Otan osaa suruunne, sillä onhan se läheistä sinulle (saat kai taas lapsen koululle.) Rouva R. soitti minulle ja hän kertoi Jaskan vaimon kuolemasta. Olisin iloinen, jos sinä tulisit täällä käymään. Terveisin Tuula! ”

Hauskaa joulua 24.12.1933

Rouva Elvira Kivinen perheineen on saanut tämän joulukortin osoitteeseen Torikatu 24 Palosaari Vaasa. Kortin on lähettänyt A. Peltonen perheineen Seinäjoelta.

Hauskaa joulua 23.12.1933

Neiti Lydia Saarinen Mustiossa on saanut tämän joulukortin. Tarkempi osoite on vielä Andelsboden. Kortti on lähetetty Hämeenlinnasta. Hauskaa joulua ovat toivottaneet Elsa ja Arvo.

Hauskaa joulua 23.12.1933

Opettajatar neiti Laura Niemi on saanut jo tässä koosteessani toisen kortin Ylistaroon. Tällä kertaa se on mennyt kirkonkylään. Kortti on lähtenyt Ilmajoelta Vapulta.

Hauskaa joulua 24.12.1933

Herrasväki Sjöblom Waasassa on saanut tämän runsaalla kultavärillä koristellun joulukortin. Tarkempana osoitteena on Hautausmaa (Wahtimestari). Tyyne on toivottanut rauhaisaa joulua. Hän ei varmastikaan ole muistanut, että hautausmaat kautta Suomen ovat melko rauhallisia asuinseutuja.

God jul 23.12.1925

Tämän joulukortin on saanut Neiti Edit Nordman osoitteeseen Gesterby Kimito eli Kemiönsaari. Kortti on lähetetty Helsingistä. Iloista ja hauskaa joulua toivottaa sinulle ja teille kaikille A…

Aitoa joulun tuntua tulee tämänkin kauniin maalaismaisemaa kirkkoineen kuvaavan kortin kautta.

Jatkan kohopainetuilla uuden vuoden korteilla myöhempänä ajankohtana. Niitäkin yhteen blogiin riittää. Tekniikkaa yhä tänä päivänäkin käytetään postikorttien lisäksi muun muassa käyntikorteissa. Tämän mallisia kortteja löytyy myös pääsiäiskorttien joukosta. Palataan niihinkin myöhemmin.

*

*

Tässä on vielä linkit edellisiin kirjoitelmiini tässä blogipohjassa: