Katsellessani vanhojen Kotiliesi-lehtien kansikuvia Martta Wendelinin piirtäminä huomasin, jotta useista niistä on myöhemmin tehty myös postikortteja. Kansikuvia hänen käsistään syntyi 1930-1940-luvuilla noin 400 kappaletta. Olen sen myös havainnut Martta Wendelinin näyttelyissäkin käydessäni. Näitä hänen kiertonäyttelyitään on usein ollut Tuusulan Rantatiellä sijaitsevassa Erkkolassa, joka ehti olla jonkin aikaa J.H. Erkon taiteilijakotina 1900-luvun alkuvuosina. Erkkola valmistui vuonna 1902 ja Johan Henrik Erkko kuoli aivohalvaukseen 57 vuotiaana 16.11.1906.

Jatkan nyt jo neljättä kertaa Martan joulunaikaa kuvaavilla postikorteilla. Niitäkin on minulla edelleen runsaasti jäljellä. Sen lisäksi minulta löytyy myös kesäisiä hänen korttejaan sekä pääsiäiskortteja. Martta piirsi aikanaan 1930-1950-luvuilla myös joulumerkkejä, joita itsekin olen keräillyt.

Näissä 12 joulukortissa on kaikissa joulumerkit tallessa, joten otan koostekuvan kaikista erilaisista vielä loppuun.

Joulukortti 22.12.1936

”Lapin poika mä oon, juurta noitain. Taikarumpu soi syntyessäin. Porotokkaani huolella hoitain, joiun luikkaan mä tunturiin päin.” Tätä Tunturin juurella laulua lauloi Matti Heinivaho 1960-luvulla. Huilin nuoret ovat lähettäneet tämän kortin Kanniston nuorille Tehtaankadulle Helsinkiin jouluna 1936.

Blogini ”sisältää mainoslinkkejä ja ne ovat merkittyinä loppupuolella *-merkillä.

Joulukortti 26.12.1937

Ylioppilas Tytti Kaunisto on saanut tämän joulukortin Tyyneltä. Tätä korttia on myyty keuhkotaudista toipuvien kodittomien naisten työhoitolan aikaansaamiseksi. Reellä tai jalkaisin tehtiin maaseudulla kirkkomatkat tuohon aikaan.

Joulukortti 23.12.1943

Tehtaankatu 7 Helsingissä on ollut osoitteena tällä joulukortilla vuonna 1943. Siellä asui professori Oiva Kannisto perheineen. Tilda, Aina ja Väinö ovat heitä muistaneet. Ja kaikki lapset laulaa Martan piirtämässä kortissa.

Joulukortti 23.12.1943

Joulukirkkoon ovat kansalaiset matkalla sota-aikaan. Siihen aikaan suomalaiset rukoilivat paljon presidentti Kyösti Kallion esimerkin ja kehotuksen pohjalta. Anna ja Elma ovat Hämeenlinnasta postittaneet tämän kortin Helsinkiin. Tehtaankatu on ollut tämänkin joulutoivotuksen kohde.

Joulukortti 21.12.1946

Rauhallista joulua on toivotettu tällä kortilla. Sodasta on jo kaksi vuotta kulunut. Hakuliset ovat tämän kortin lähettäneet Kannistolle Tehtaankadulle Helsinkiin.

Joulukortti 22.12.1946

Hedelmät ja kynttilät ovat olleet Martta Wendelinin aiheina tässä joulukortissa. Hauskaa Joulua on toivotettu Kanniston perheelle ja toivottajina ovat Leppäläiset.

Joulukortti 23.12.1946

Koskenkarit Tampereelta ovat lähettäneet tämän kortin Helsinkiin Kanniston perheelle Tehtaankadulle. Tätäkin korttia on myyty tuberkuloosityön hyväksi.

Joulukortti 23.12.1946

Kortin on lähettänyt Matti Liimola (1903-1974). Hän oli muun muassa Turun yliopiston suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen professori. Kortti on osoitettu Kanniston kolhoosille Tehtaankadulle Helsinkiin.

Joulukortti 20.12.1949

Viiden markan oranssisella postimerkillä on tämä Martta Wendelinin piirtämä joulukortti liikkunut Kylmäkoskelta Helsinkiin. Kortti kuvaa Jeesuksen syntymää Betlehemissä yli 2000 vuotta sitten. Taivahalla syttyi juuri, tähti kirkas tähti suuri… Kannistolaiset ovat lähettäneet tämän kortin Oiva Kannistolle perheineen.

Joulukortti 21.12.1951

Anna ja Elma Hämeenlinnasta ovat lähettäneet tämän kirkkoaiheisen joulukortin. Kirkkaanpunaisella seitsemän markan hintaisella postimerkillä on tämä kortti liikkunut.

Joulukortti 22.12.1951

Pienet enkelikuorolaiset laulavat tai kertovat ilosanomaa Jeesuksen syntymästä tässä Martta Wendelinin piirtämässä joulukortissa.

Joulukortti 22.12.1952

Tuohesta on tehty nätti kukkakori Martan piirtämässä joulukortissa, joka on liikkunut vuonna 1952. Se on lähtenyt Peräsillasta ja kulkenut Helsinkiin Tehtaankadulle.

Joulukortti 23.12.1952

Elma ja Eljas Parolasta ovat lähettäneet tämän kortin Helsinkiin Tehtaankadulle.

Joulukortti 21.12.1953

Heli ja Veikko ovat ovat tämän kukka-aiheisen joulukortin lähettäneet professori Oiva Kannistolle perheineen Helsinkiin.

Martta Wendelin lapsena

Tämä kuva on Päivi Ahdeoja-Määtän teoksen sivulta 10 otettu kuva. Kirjan nimi on Kultahiekkaa ihmisten poluille – Martta Wendelinin elämä.

Joulumerkkejä oheisista korteista vuosilta 1936, 1937, 1943 ja 1946
Joulumerkkejä oheisista korteista vuosilta 1949, 1951, 1952 ja 1953

Jatkan yhä edelleen Martta Wendelinin postikorteilla myöhemmässä vaiheessa. Olen iloinen, kun saan niitä tuoda teillekin näytille. Tiedän, että Martalla on paljon faneja tänäkin päivänä.

Tässä on suorat linkit edellisiin blogeihini. Käy kurkistamassa:

* *