Tällä kertaa tuon postikorttikokoelmastani näytille enkeliaiheisia kortteja. Niitä on liikkunut enimmäkseen joulukortteina. Meidän suojelusenkelit tekevät työtä ympäri vuorokauden 24/7, joten niitä voi kyllä näyttää muulloinkin kuin jouluna. Puolet nyt esille tuomistani korteista on liikkunut yli sata vuotta sitten. Näitä kortteja näytän vielä jatkossa lisää, sillä lajittelun yhteydessä löysin jonkin verran itselleni uusia taiteilijoita ja haluan auttaa muita keräilijöitä näiden tunnistuksien myötä. Kaikki nämä postikortit löytyvät omasta arkistostani.

Tämä enkelikortti on liikkunut 120 vuotta sitten. Lapsukaiset ovat kukkia kerätessään joutuneet ihan rotkon reunalle. Heillä on suojelusenkeli matkassaan. Neiti Fanny Sundell on saanut tämän kortin Kirkkonummelle. Esteri on sen lähettänyt.
Blogini ”sisältää mainoslinkkejä ja ne ovat merkittyinä loppupuolella *-merkillä.

Herra Arvid Oekenström on saanut tämän enkelikortin Rekolan sairaalaan alkusyksystä 1906. Onnea isälle toivottaa Sylvi ja äiti. Samainen herra mainitaan kanteleen soittajana F. Dahlströmin kirjoittamassa historiikissa ”Musikliv i Hangö 1874-1914”.

Tämä postikortti on mennyt perille Fanni-neidille, vaikkei lähettäjällä ole ollut tiedossa hänen sukunimeään. Osoitetietona on Fröken Fanni hos Holmlund Fabriksgatan 36 Härstades. O.S. on ollut lähettäjä.

1.11.1909 on leimattu tämä postikortti, jossa vauhkoontuneet eläimet juoksevat kaatunutta poikaa kohti. Riittääkö enkelin pysäytyskäsky pelastamaan myös hanhet? Kortissa on leimattu postimerkki, mutta ei mitään nimeä eikä osoitetta. No nyt sen on liikkunut minulle, ettei ole venäläinen postimerkki ihan hukkaan mennyt.

Arvo on toimittanut käsipostina tämän enkelikortin neiti Fanny Uusilehdolle ja hän toivottaa parahinta ruokahalua. Fanny on menossa puurojuhlaan. Tämä postikortti on englantilaisen Raphael Tuckin painotalon kustantama. Taitaa olla aika harvinainen kortti, kun Etsy pyytää samanlaisesta kortista 34,60 dollaria.

Tähän enkelikorttiin on päässyt myös joulupukki mukaan. Tämä on liikkunut käsipostissa. Kortin on piirtänyt Kristine Gryte myöhemmin Andersen. Tämän on saanut neiti Maikki Rahkonen osoitteena Kylänlahti. Onnellista uutta vuotta toivottaa Fanni ja isä. Päiväystä ei näy missään, mutta itse arvioin sen olevan välillä 1920-1925.

Saksalainen taidemaalari Fridolin Leiber on tehnyt tämän kaksiulotteisen taideteoksen suojelusenkelistä, josta on sitten myöhemmin otettu valokuva postikorttiin. Fridolin Leiber syntyi 4.3.1843 Niedereschachissa Szhwarzwaldissa ja kuoli 4.4.1912 Frankfurt am Mainissa.
Tämä postikortti on liikkunut 10.4.1925 emäntä Eva Vesteriselle Anttanalaan Uudellekirkolle. Kortti on painettu Saksassa.

Tämä kortti on painettu Saksassa ja se on liikkunut käsipostissa 8.4.1928. Taakse on kirjoitettu: ”Mä olen niin pienoinen, pienoinen aivan, Sä suuri ja voimakas, Isäni Taivaan. Oi johdata kulkuni, Totuuden teitä. Et Isäni armahin, Lastasi heitä”.

Tämä piirretty enkeli on postikortissa liikkunut jouluna 1950 Helsinkiin Tehtaankadulle herra ja rouva Kannistolle perheineen. Kortti on lähetetty Kajaanista. Risto, Hilkka ja Esko ovat toivottaneet rauhallista joulua.

Enkeli istuu puun oksalla Helga Sjöstedtin piirtämässä postikortissa. Helga Hulda Viola syntyi 8.2.1908 Tampereella ja kuoli 29.10.1979 Helsingissä. Helga opiskeli Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa Helsingissä. Hän on kuvittanut kymmeniä satu- ja lastenkirjoja. 1930-1970-luvuilla hän piirsi lukuisan määrän postikortteja. Sjöstedt oli perheetön ja syrjään vetäytyvä. Hän tunsi vanhemmiten itsensä kaltoin kohdelluksi piirtämisen ammattilaisena.
Tämän kortin on saanut professorinrouva Kannisto perheineen Tehtaankadulla Helsingissä. Kortin lähettivät Ilta ja Päivikki, Kaija ja Tuure. Kortissa on Suomen syöpäyhdistyksen tiedote: Muista omaa, ystäväsi ja lähimmäisesi terveyttä!

Tämän enkelikortin piirtäjä on Tatjana Tatjahuschka. Sigrid on tämän kortin lähettänyt jouluna Matille Poutamäentielle Helsinkiin. Se on liikkunut käsipostissa eikä päiväystä ole näkyvissä.

Tämän postikortin on piirtänyt Anna-Stina Ketonen. Hän on syntynyt vuonna 1916 Helsingissä. Taideteollisuuskeskuskoulun lisäksi hän on suorittanut opintoja myös ulkomailla. Kuvittaja Anna-Stina on tehnyt kansikuvan Anni Polvan suositun Tiina-sarjan aloitusosaan. Hän teki näitä postikortteja erityisesti 1950-luvulla. Hän signeerasi kuvitustyönsä A-S-K tai Stina. Tämän enkelikortin on saanut Leena-neiti Piikkiössä.

Kortti on itse tehty ja kulkenut käsipostissa. Alkuperäinen kortti Fritz Baumgartenin piirtämänä olisi yli sata vuotta vanha. Baumgarten syntyi 18.8.1883 Leipzigissa ja kuoli 3.11.1966 samassa paikassa. Tämä saksalainen kuvittaja, litografi, piirtäjä ja taidemaalari kuvitti useita satoja kuvakirjoja, erityisesti lastenkirjoja.
Kristillisen perinteen mukaisesti meillä kaikilla on omat suojelusenkelit. He auttavat meitä vaikeuksissa ja ohjaavat Jumalan luo. Arkkienkeleitä on neljä. He ovat Mikael, Uriel, Rafael ja Gabriel.
Tässä on suorat linkit viimeisimpiin artikkeleihin tällä blogipohjalla:
- Suomalaisia kirkkorakennuksia postikorteissa
- Lisää kotimaisia postikorttitaiteilijoita
- Terveisiä Kotkasta postikorttien kautta
- Kotimaisia postikortin tekijöitä neljännen kerran
- Suomalaisia postikortin tekijöitä kolmannen kerran
Laitan muutamia mainoksia. Niiden kautta on helppoa kotoa käsin tilata kaikessa rauhassa ekologisesti edullisia tuotteita.
*Tätä kautta olemme jonkin aikaa tilanneet kotiin reseptivapaita lääkkeitä ja muuta tykötarvetta. On ihan kiva kaikessa rauhassa tehdä tilaus. Tietyn rajan jälkeen ostokset tulevat ilman postimaksuja! Klikkaa kuvaa ja katso!
*Nyt kannattaa panostaa verhoihin! Hyvät alennukset on niistä tiedossa! Myös edullisia mattoja ja muuta sisustustuotetta löytyy! Klikkaa kuvaa ja katso!