Helga Hulda Viola Sjöstedt syntyi 8.2.1908 Tampereella. Hän oli erittäin ahkera ja tuottelias kuvittaja ja myös postikorttien piirtäjä. Hän kävi Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulua Helsingissä. Helga piti erityisesti eläinten piirtämisestä. Hän käytti niin sanottua peiteväritekniikkaa. Taidesuunta oli lähinnä naivistinen. Olen tehnyt Helga Sjöstedtin kukka-aiheisista postikorteista kuvapainotteisen blogin 25.2.2025. Laitan sen linkkinä loppupuolelle. Helga Sjöstedt sai arvostetun Rudolf Koivu-palkinnon kahdesti, vuonna 1951 ja 1961. Tästä jälkimmäisestä laitan elävää kuvaa blogini loppuun.
Helgan postikorttien piirtäminen ajoittuu 1930-1970-luvuille. Taiteilijan elämä päättyi 29.10.1979 yksinäisenä ja perheettömänä. Hän oli myös syrjään vetäytyvä. Vanhemmiten hän oli tuntenut itsensä kaltoin kohdelluksi ammattilaisena.

Tämä postikortti on kulkenut Kenttäpostissa herra Esko Vilenille Helsinkiin Hannankadulle. Sellainen on ollut Pasilassa. Alokas Reino Roth on kortin lähettänyt. Tässä tipujen laulukuoro laulaa tai kaakattaa kuoronjohtajan osoittamaan tahtiin.
Blogini ”sisältää mainoslinkkejä ja ne ovat merkittyinä loppupuolella *-merkillä.

Herra Tuure Rantanen on Vallilantie 2 osoitteessa Helsingissä saanut tämän pääsiäiskortin. Tämäkin on liikkunut kenttäpostissa. Kortin on lähettänyt kersantti M. Liikanen. Tämän on kustantanut Suomen Aliupseeri. Mahtaneeko tipu-kokki kantaa mämmirovetta? Myös pajunkissat kuuluvat pääsiäiseen.

Tämä pääsiäiskortti on liikkunut vuonna 1944. Se on mennyt myös Hannankadulle, kuten yksi aikaisempi kortti. Herra K. Vilen perheineen lukee osoitekentässä. Tipu katsoo ihmeissään, mitä peukaloisen kokoinen lapsi soittelee kukan terälehdellä istuen.

Köydenvetopaikka on sijainnut kärpässienen luona. Luulen, että molemmat ovat pupujusseja, koska harvemmin tytöt ovat ennen vanhaan olleet köyden vedossa mukana. En itse tiedä kuin kaksi tyttöpupua, Puputupunan ja hunajapupun. Meijerikkö Helmi Järvi Lahdessa Osuusmeijerissä on saanut tämän. Kortti on tullut sieltä jostakin.

Tässäkin ollaan kärpässienen tienoolla. Litkimistauko on meneillään kissanpennuilla. Reino on lähettänyt tämän kortin Santahaminasta. Herra Esko Vilen Pasilassa Hannankatu 8 osoitteessa on kortin saaja.

Rouva Ella Berglund on saanut käsipostissa tämän postikortin 6.4.1944. Lilja on sen hänelle toimittanut.

Pikku tyttö on päässyt ratsastamaan karitsalla munakori ja pajun vitsa käsissään. Koululainen Eero Pohjoiskoski on saanut tämän postikortin Nukariin. Pipe on sen hänelle lähettänyt. Kun googlettelin kortin saajaa, niin hänestä löytyi valokuva vuodelta 1978. Nurmijärven Kurra oli juuri noussut piirisarjaan. Kuvassa Esko oli ensimmäisenä joko valmentajana tai huoltajana. Myös Pertti Pohjoiskoski oli joukkueessa mukana.

Pikkutyttö haaveilee lentoon lähdöstä isoisten noita-akkojen tapaan. Mitä puuttuu? Ainakin kissa ja kuparipannu! Tämä kortti on kulkematon.

Helga Sjöstedt on tämän kortin piirtänyt jo vuonna 1942, kun se tässä on ollut liikkeellä pääsiäisenä 1948. Tämän kortin ovat saaneet neidit Aino ja Aili Pohjoiskoski Santamäkeen Nukariin. Se on kuulunut Jokelaan.

Tässä on pikkuinen noitatyttö varustautunut ihan oikeaoppisesti lentoon lähtöön. Tämä kortti on aivan koskematon. 1940-lukua arvelen myös tämän olevan.

Tämä pääsiäiskortti on myös kulkematon. Siinä olisi hyvä nurtsi pallotteluun.

Tässä on serenadi meneillään. Mietiskelen, jotta kuinka on tipu päässyt puuhun, kun en ole lentävää kanaakaan koskaan nähnyt. Poikatipu soittaa serenadia todennäköisesti samaa vuosikertaa olevalle tiputytölle. Postimerkki leimoineen on tussattu yli, joten ajankohdasta ei ole tietoa.
Helga Sjöstedtin postikortteja minulla on melko paljon. Jatkossa on vielä useita kertoja tilaisuus nähdä hänen tuotantoaan.
Laitan tähän suoraan linkin kukka-aiheiseen blogiini Helgan piirtämiin postikortteihin. Sinne pääsee tästä: Helga Sjöstedtin kukka-aiheisia postikortteja – Arimon blogi – Mannari
Tässä on Finlandia katsausta vuodelta 1961. Tässä nähdään Nuorten kirja ry:n välittämä Rudolf Koivu-palkinto Helgalle. Lisäksi tässä on elävää kuvaa maahan palaneesta Juri Gagarinista. Hän kierteli avaruudessa ja on nyt neuvostojohdon juhlittavana. Tästä pääsee Kansallisen audiovisuaalisen instituutin arkistossa olevaan lyhytkatsaukseen: Finlandia-katsaus 517 | Kansallinen audiovisuaalinen instituutti | Finna.fi
Tässä on vielä listausta tuoreimmista blogeistani tässä wordpressin pohjassa:
- Suomen kirkkoja postikorteissa viidennen kerran
- Hämeenlinnaa vanhoissa postikorteissa
- Mikkeliä vanhoissa kuvissa – Porrassalmenkatua toisen kerran
- Mikkeliä vanhoissa kuvissa – Porrassalmenkatu
- Pääsiäiskorteilla jatketaan – kolmas kooste piirtäjistä
Laitan vielä muutaman mainoksen sopimuskumppaneiltani.
*Dermosil edustaa kauneutta, ihoystävällisyyttä ja vastuullisia valintoja. Dermosilin tuote on lahja ihollesi!
*Tätä kautta sinulla on mahdollista muistaa ystävääsi kukkasiin niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin. Käy katsomassa ja tutustumassa klikkaamalla kuvaa!
3 kommenttia
Hei ihanaa ja kiitos kun teit postauksen Helgestä! Tutun näköisiä kortteja ovat, olen varmana nähnyt joitakin ennenkin. Näissä Helgen eläinpostikorteissa on jotakin vallatonta ja ilkikurista. Hassua miten en ole ennen kuullutkaan kyseisestä taiteilijasta enkä kiinnittänyt nimikirjaimiin mitään huomiota. Mutta nyt tiedän ja tunnen. Käyn lukemassa kaikki postauksesi Helgestä paremmalla ajalla.
Iloista Pääsiäistä!
Kiitos kommentista! Yksi kirjain erottaa tässä tapauksessa naisen miehestä. Helge on mies ja Helga nainen. Voin lisätä tekstiin Helgan kuvan, niin siitäkin erottaa. Melko usein nykyisin pistää älykoneet omiaan ja teksti pitäisi oikolukea monta kertaa kirjoittamisen jälkeen. Joskus on tullut ihan outoja muunnoksia!
Aivan. kirjoitusvirhe minulta. Tarkistin että omaan postaukseeni olin laittanut etunimen oikein. Äitini sisko oli nimeltään Helga, harvinainen nimi nykyään.
Tekstinkorjaaja korjaa välillä puhelimessa miten sattuu, saa olla tarkkana.
Hyvää pääsiäistä!