Palaan jälleen blogeissani vanhan kotikaupunkini kaduille. Tuon nyt näytille vanhoja valokuvia yhdeltä Mikkelin tärkeimmältä kadulta, Porrassalmenkadulta. Se oli aiemmin Nikolainkatu. Nikolai II:n valtakausi Venäjällä loppui vuonna 1917. En tiedä sanoa, milloin hänen nimeään kantavien rakennusten ja katujen tilalle keksittiin uusia nimiä. Helsingissä oli Nikolain kirkko, josta myöhemmin puhuttiin Suurkirkkona ja Tuomiokirkkona sekä Nikolainkatu, josta tuli Snellmaninkatu. Vaasa oli aiemmin Nikolainkaupunki.

Porrassalmenkatu on samansuuntainen kuin toinen Mikkelin pääkatu Maaherrankatu. Ne ovat lounas-koillinen ja pohjoinen-etelä puolivälin suuntaisia. Molemmat kadut sivuuttavat Hallitustorin ja Hallituskadun.

Vanhimmat valokuvat Porrassalmenkadulta on 1900-luvun alusta.

Nikolainkatu vuonna 1914

Tämän valokuvan on ottanut Kalle Heikki Ronkanen vuonna 1914. Kuva on Mikkelin kaupungin museoista. Valokuvaaja Kalle Heikki Ronkainen syntyi Juvalla vuonna 1878 ja kuoli vuonna 1938 Helsingissä sädehoitoklinikalla. Kouluiässä hän muutti Mikkeliin. Hän toimi kirjanpitäjänä eri paikkakunnilla sekä Mikkelissä valokuvaajana.

Blogini ”sisältää mainoslinkkejä ja ne ovat merkittyinä loppupuolella *-merkillä.

Porrassalmenkatu 25

Ennen rakennuksen purkamista osoitteessa Porrassalmenkatu 25 on Onni Väisänen ehtinyt ottaa siitä tämän valokuvan. Näkymä on vuodelta 1959. Kuva on Mikkelin kaupungin museoista. Reino Lemmetyn omistama Valioasu on tässä valokuvassa ensimmäisenä vasemmalla. Myöhemmin hänellä oli samalla nimellä liike myös Helsingin ydinkeskustassa Kaisaniemenkadulla. Reino Lemmetty oli suuri vaikuttaja Mikkelin Palloilijoissa niin pelaajana kuin seuran puheenjohtajanakin. Valioasun vieressä on Helsingin Osakepankki.

Porrassalmenkatua

Porrassalmenkatua pohjoisen suunnasta on kuvannut talviseen aikaan A.E. Lehtinen. Hänen selkänsä taakse jää Kivisakasti, yksi Savon vanhimpia rakennuksia. Kuva on Mikkelin kaupungin museoista.

Porrassalmenkatua

Mikkelin Valokuvausliike Oy on kuvannut Porrassalmenkatua vuonna 1968. Keskellä valokuvaa on Linnankadun risteys. Savon radan alikäytävä ja Kesko häämöttävät taustalla. Kuva on Mikkelin kaupungin museoista.

Porrassalmenkatu 11

Onni Väisänen on ikuistanut näkymää 1950-luvulla Porrassalmenkatu 11 kohdilta. Mehtälä & Seppälä urakoi tämän Porrastalon, joka valmistui vuonna 1951 tai 1952. Se oli tuolloin Mikkelin suurin asuin- ja liiketalo. Arkkitehtinä toimi Eero Jokilehto. Talossa oli muun muassa Koneosa- ja tarvike-liike. Talossa taisi olla myös Mikkelin ensimmäinen hissi. Kuva on Mikkelin kaupungin museoista.

Talvista Porrassalmenkatua

Tässä ollaan Porrassalmenkadun alkupäässä etelän puolella. A.E. Lehtinen on kuvannut lumista maisemaa. Mäen päällä oikealla on Esso. Porrastalo on sitä seuraava talo kaupunkiin päin. Kuva on todennäköisesti 1950-luvulta. Se on Mikkelin kaupungin museoista peräisin.

Porrassalmenkatua

Muutaman talvisen valokuvan jälkeen siirrymme nyt kesäaikaan. Valokuvaaja Onni Väisänen on tämän kuvan ottanut vuosien 1950-1953 välisenä aikana. Oikealla puolella on sodanaikainen pommitettu alue, johon myöhemmin rakennettiin SYP. Taksiasema vasemmalla on tutulla paikallaan Hallitustorin kupeessa. Kuva on Mikkelin kaupungin museoista.

Porrassalmenkatu 1950-luvun lopulla

Paljon on tunnettuja yrityksiä toiminut Osuuspankin talossa ja sen lähiympäristössä. Jaakon Auto Oy, Meijeribaari eli Meiski, Mikkelin radio ovat niminä muistissa edelleen. Tuntematon kuvaaja on tätä näkymää kuvannut. Mikkelin kaupungin museot

Pirttiniemenpuisto

Erkki Valjakka on kuvannut Porrassalmenkatua 1950-lukua. Vasemmalla on Pirttiniemenpuisto ja sen vieressä on Lääninsairaalan rakennus. Oikealla on Putkityö Oy. Kuva on Mikkelin kaupungin museoista.

Porrassalmenkatua torin kohdilla

Tästä kohtaa oli jo yksi Onni Väisäsen ottama kuva aiemmin tältä samalta ajalta eli vuosien 1950-1953 välistä. Pirssimiehet odottelevat kyytejä taksiasemalla torin kupeella. Mikkelin kaupungin museot.

Osuuskassan talo

Tässä on Osuuskassan taloa toisesta suunnasta kuin aiemmin. Olemme tässä kuvassa oman käsitykseni mukaan 1960-luvun alussa. Kassakulman talo on valmistunut Porrassalmenkadun ja Hallituskadun kulmaukseen. Tuntematon kuvaaja on tämän katunäkymän ikuistanut. Tämäkin kuva on Mikkelin kaupungin museoissa.

Kivisakasti

Kivisakastia on kuvannut Kalle Heikki Ronkanen vuonna 1914 Porrassalmenkadulla. Reprokuvan on ottanut Jorma Höri vuonna 1982. Melko karun näköinen on tämä vanha rakennus ollut tässä vaiheessa. Kuva on Mikkelin kaupungin museoista.

Jatkan Porrassalmenkadun esittelyä vielä jatkossa lisää. Kuvia on useita jäljellä. Sain myös aivan vast ikään yhden postikortin, jossa on kuvattu tätä viimeistä rakennusta sisältä.

Laitan tähän suorat linkit edellisiin blogeihini, jotka ovat suurin osa kirjoituksia ja kuvia postikorteista eri alueilta.

* *