Olen tehnyt jo useita kuvapainotteisia blogeja kirkoista niin omien käyntieni kuin myös postikorttieni kautta. Nyt aloitan myös alttaritaulujen esittelyn postikorttien välityksellä. Monen suuren kuvataiteilijan haaveena on ollut päästä tekemään kirkkoihin freskoja, alttaritauluja tai muita maalauksia. Jatkossa lupaan tuoda näytille muiden muassa Pekka Halosen ja Eero Järnefeltin alttaritauluja.
Käyn hiippakuntia läpi aloittaen pohjoisesta. Oulun hiippakunta käsittää myös Lapin. Siellä saksalaiset ehtivät Lapin sodassa tuhota useita kirkkoja. Onneksi joitakin on myös säilynyt. Tällä kertaa tuon esille maalauksia 12 eri kirkosta. Ne ovat Alatornio, Alavieska, Enontekiö, Haapajärvi, Halsua, Haukipudas, Himanka, Inari ja sieltä myös Ivalo, Kalajoki, Kannus ja Karunki. Näitä tulee piisaamaan, sillä minulla on yli 2000 postikorttia kirkoista.
Alexandra Frosterus-Såltin on oma suosikkini alttaritaulujen maalarina. Hän teki ainakin 68 alttaritaulua eri puolille Suomea. Niitä on esimerkiksi Ristiinassa, joka on ensimmäinen kotikirkkoni. Kerimäki, Karjalohja ja Lavia tulevat seuraavina mieleeni. Tällä kertaa ei hänen töitään ole näytillä, mutta tiedän, että pian tulee. Alexandra Theodora syntyi 6.2.1837 Inkoossa ja kuoli 29.2.1916 Vaasassa. Hän oli Suomen ensimmäinen naispuolinen piirustuskoulun opettaja. Hän jäi varhain leskeksi ja joutui elättämään itsensä ja perheensä taiteellisella työllä.

Tornionjokisuun Parasniemessä sijaitsee Alatornion kirkko. Sen on suunnitellut Jacob Rijf. Kirkko on kivestä rakennettu vuosina 1794-1797. Se edustaa tyylisuuntana uusklassismia. Istumapaikkoja on 1700.
Kortissa kuvana olevan alttaritaulun on maalannut taiteilija Karl Strömbeck vuonna 1820. Jeesus ristillä on maalauksen aihe. Se on kooltaan 295 x 153 cm.
Blogini ”sisältää mainoslinkkejä ja ne ovat merkittyinä loppupuolella *-merkillä.

Alavieskan neljäs kirkko sijaitsee keskustaajamassa. Se on rakennettu vuonna 1948. Rakennustoimisto J. Karvonen on tämän kirkon tehnyt tiilestä. Istumapaikkoja on 450.
Alttaritaulun tekijä on Hugo Kähtävä. Puusta veistetty krusifiksi on tehty vuonna 1948. Postikortin on valokuvannut Ismo Hannula.

Enontekiön kirkko sijaitsee Hetassa Ounastie 112 osoitteessa. Kirkko on vihitty käyttöön vuonna 1952. Sen on suunnitellut Veikko Larkas. Kirkko on tiilestä ja betonista rakennettu. Alttaritaulu on mosaiikkimainen Uuno Eskolan tekemä. ”Taivaaseen astuva Jeesus siunaa Lapin kansaa”. Se on 14 metriä korkea ja alhaalta 8 metriä leveä. Se peittää koko päätyseinän.
Veikko Piironen on ottanut oheisen kuvan postikorttiin.

Haapajärven kirkon arkkitehti on ollut Matti Pietilä. Kirkko valmistui vuonna 1802. Istumapaikkoja on 700. se edustaa uusgoottilaista tyylisuuntaa. Alttaritaulun ”Kristuksen kirkastuminen” on maalannut taidemaalari Adolf von Becker vuonna 1886.
Ismo Savimäki on ottanut valokuvan postikorttia varten.

Tässä olemme Halsuan kirkon sisätiloissa. 17-vuotias Jaakko Kuorikoski rakensi isänsä Heikin suunnitelmien mukaan vuosina 1825-1826 tämän puisen ristikirkon. Alttaritaulu on kolmiosainen. Kaksi alimpaa osaa on maalannut Thomas Kiempe.
Postikortin kuvan on ikuistanut Markku Niemi.

Haukiputaan kirkko on myös nimetty Ulrikan kirkoksi. Sen on rakentanut Matti Honka puustapa tietenkin. Kirkko valmistui vuonna 1762. Istumapaikkoja on 540 sanankuulijalle. Alttariseinän maalaukset ovat Mikael Toppeliuksen mahtavaa kirkkomaalausta. Sitä ovat kirkon seinät kauttaaltaan tulvillaan.

Himangan puukirkon on suunnitellut sama arkkitehti kuin Alatornion kirkon eli Jacob Rijf. Se valmistui vuonna 1794. Istumapaikkoja on 750. Alttaritaulun ”Jeesus ristillä” on maalannut vuonna 1845 taiteilija Johan Gustav Hedman.
Pariskunta Lusa on ottanut oheisen valokuvan postikorttia varten.

Inarin saamelaiskirkko on rakennettu 1951 puusta. Arkkitehteinä ovat olleet Inkeri Visanti ja Antero Pernaja. Alttaritaulun on maalannut 1937 professori Väinö Saikko. ”Kristuksen ilmestyminen vaeltavalle saamelaisperheelle” on 260 x 86 cm öljymaalaus kankaalle.
Markku Niemi on ottanut valokuvan tähän korttiin.

Olemme edelleen Inarissa. Tällä kertaa on kyseessä Ivalon kirkko. Sen ovat suunnitelleet Rakennushallituksen virkatyönä Kauko Kokko ja Laura Järvi-Larkas. Kirkko valmistui vuonna 1966. Alttariseinän lasiristiteoksen on suunnitellut toinen arkkitehdeistä eli Laura.
Markku Niemi on tämänkin valokuvan ikuistanut.

Kalajoen punatiilisen kirkon on suunnitellut F.W. Lüchow . Kirkkoa rakennettiin vuosina 1876-1879. Tulipalo tuhosi kirkkoa 16.2.1930. Kirkkoa rakennettiin uudelleen 1930-1931. Uudispiirustukset teki W.G. Palmqvist. Kirkko edustaa uusgotiikkaa. Istumapaikkoja on 1300. Alttaritaulun on maalannut Adolf vo Becker vuonna 1887. ”Kristuksen ylösnousemus” on aiheena.
Kuvan postikorttiin on ottanut Erkki Lämsä.

Kannuksen puukirkon on suunnitellut Heikki Kuorikoski vuonna 1817. Poika Jaakko ei ehtinyt tähän projektiin rakentajana, kun hän tässä vaiheessa oli vasta 9 vuotias. Alttaritauluja on ”Ristiinnaulittu Kristus ja Ehtoollisen asettaminen”. Tekijöistä ei ole aivan tarkkaa tietoa. Niitä on pidetty Carl Fredrik Kuhlmannin maalaamina. Uudemman tutkimuksen mukaan alttaritauluissa on nähtävissä ruotsalaisen G.N. Finnbergin ja autonomian ajan taiteen uranuurtajan J.E. Lindhin käsialaa.
Kuvan on ottanut Markku Niemi.

Karungin kirkko sijaitsee Torniossa Kirkkotiellä. Suunnittelija on Anton Wilhelm Arppe. Kirkkoa rakennettiin vuosina 1815-1817 puusta. Alttaritaulu on vuodelta 1829. ”Jeesus ristillä” on aiheena J. Hedmanin alttaritaulussa. Se on 250 x 169 cm öljymaalaus kankaalle.
Kuva on Kauko Ervastin ikuistama postikorttiin.
Jatkan kirkollisilla aiheilla jatkossakin vuoroin kirkkoja ja alttaritauluja esitellen.
Tässä ovat viimeisimmät kuvapainotteiset blogini, joita voit tästä käydä kurkistamassa. Pidin pientä taukoa kirjoittelun suhteen, kun painopiste välillä oli korttien lajittelussa ja kuvaamisessa.
- Syksyisiä henkilöitä Hörölästä postikorteissa
- Mikkelin tienoon kirkkoja postikorteissa toisen kerran
- Esittelen Viipuria vanhoilla postikorteillani
- Jyväskylän kirkkojen esittelyä postikorteilla
- Alttaritauluja Oulun hiippakunnasta toisen kerran
Laitan yhden mainoksen sopimuskumppaneideni joukosta. Klikkaa kuvaa ja katso, mitä on tarjolla!
*Apteekki 360 on suomalainen apteekki Helsingin ytimessä, jossa yhdistyy perinteinen apteekkitoiminta moderniin verkkoapteekkiin. Apteekki 360:ssa korostuu nopea ja laadukas palvelu, suomalainen laatu sekä hyvinvoinnin edistämistä. Me uskomme ennaltaehkäisevään hyvinvointiin ja haluamme auttaa sinua pysymään terveenä ja elinvoimaisena.
Tarjoamme laajan valikoiman tuotteita terveyden ja hyvinvoinnin tueksi. Perinteisten apteekin itsehoitotuotteiden lisäksi, Apteekki 360:ssä on laaja valikoima ravintolisiä, ammattikosmetiikkaa ja yhteensä yli +10,000 tuotetta.
Verkkokauppamme toimittaa nopeasti koko Suomeen ja jopa tunnin sisällä tilauksesta Helsingin alueella.