Olen toistamiseen kotiseutuni tienoilla kirkko-aiheisilla postikorteilla. Uusina paikkakuntina edelliseen nähden tuon nyt kortteja näytille Haukivuorelta, Hirvensalmelta ja Pertunmaalta. Juvalta, Kangasniemeltä, Mäntyharjulta, Puumalasta ja Ristiinasta tuon toisia kuvia esille kuin ensimmäisellä kerralla. Laitan blogini loppuun linkin edellisestä Mikkelin tienoon kirkkojen blogista, joten en tässä niin tarkasti kerro perustietoja niistä kirkoista. Arkkitehti Veikko Larkas on suunnitellut Haukivuoren […]
Esittelen Viipuria vanhoilla postikorteillani
Olen viime aikoina innostunut postikorttieni suhteen Karjalasta. Innostukseni johtuu siitä, että olen vasta jonkin aikaa sitten liittynyt kahteen facebook-ryhmään, joiden kautta pääsen lähemmäksi äitini synnyinseutuja. Olen sellaisissa ryhmissä kuin ”Viipuri nyt ja ennen” ja ”Karjala sydämessä”. Äitini syntyi Muolaassa vuonna 1919. Se oli junan rataa pitkin 29 kilometrin päässä Viipurista. Minulla on tänä päivänä 36 […]
Jyväskylän kirkkojen esittelyä postikorteilla
Aikomukseni oli esitellä jatkoa Lapuan hiippakunnan kirkoille. Tavallaan niin onkin, mutta kaikki nämä nyt esille tulevat kirkot ovat Jyväskylästä. Ihmetykseni oli suuri, kun ajattelin näiden sanankuulemisen paikkojen määrää. Toinen suuri hämmästys oli se, kuinka paljon näistä kirkoista on jo poissa käytöstä sisäilmaongelmien johdosta. Näitä on Jyväskylässä ollut aikamoinen suma. Tuon silti postikortit näytille todistaakseni samalla […]
Alttaritauluja Oulun hiippakunnasta toisen kerran
Esittelyni komeista kirkkojen alttaritauluista jatkuu postikorttien välityksellä. Jotkut kuvat ovat aivan hyviä läheltä otettuja ja selkeitä, mutta olen hyväksynyt joukkoon myös kauempaa kuvattuja. Se on tärkeä asia, että pääsemme kaikki tuntemaan taulun tekijän ja sen ohella myös perustietoa kirkosta. Tämä on ollut minulle mukavaa opiskelua. Täytyy myöntää, että ennen vanhaan on osattu tehdä hienoja kirkkoja […]
Kirkkojen esittelyä postikorteilla Lapuan hiippakunnasta ensimmäisen kerran
,Aloitin hiippakunnittain postikorttien esittelyjä Oulusta alttaritauluilla. Nyt siirryn Lapualle ja käyn aakkosjärjestyksessä korttikokoelmaani läpi. Tänään on kohteina Alahärmä, Alajärvi, Alavus, Evijärvi, Honkajoki, Ilmajoki, Isojoki, Isokyrö (vanha ja uusi), Jalasjärvi, Jurva ja Jyväskylä. Yritän tuoda esille kaikista suunnittelijan, valmistumisajankohdan, tyylisuunnan ja muita tärkeitä tietoja. Olen aikaisemmin tehnyt jo useita kirkkoblogeja. Ensimmäiset olivat omien valokuvieni kautta tehtyjä […]
Alttaritauluja Oulun hiippakunnan kirkoista
Olen tehnyt jo useita kuvapainotteisia blogeja kirkoista niin omien käyntieni kuin myös postikorttieni kautta. Nyt aloitan myös alttaritaulujen esittelyn postikorttien välityksellä. Monen suuren kuvataiteilijan haaveena on ollut päästä tekemään kirkkoihin freskoja, alttaritauluja tai muita maalauksia. Jatkossa lupaan tuoda näytille muiden muassa Pekka Halosen ja Eero Järnefeltin alttaritauluja. Käyn hiippakuntia läpi aloittaen pohjoisesta. Oulun hiippakunta käsittää […]