Aikomukseni oli esitellä jatkoa Lapuan hiippakunnan kirkoille. Tavallaan niin onkin, mutta kaikki nämä nyt esille tulevat kirkot ovat Jyväskylästä. Ihmetykseni oli suuri, kun ajattelin näiden sanankuulemisen paikkojen määrää. Toinen suuri hämmästys oli se, kuinka paljon näistä kirkoista on jo poissa käytöstä sisäilmaongelmien johdosta. Näitä on Jyväskylässä ollut aikamoinen suma. Tuon silti postikortit näytille todistaakseni samalla oman väitteeni, että ennen vanhaan osattiin tehdä kunnon kirkkoja. Ne olivat tilavia ja avaria. Ilma vaihtui luonnollisilla tavoilla. Ei tarvittu koneellista ilmanvaihtoa.

Tuon nyt näytille postikorttieni kautta 11 kohdetta Jyväskylästä. Ne ovat Halssila, Huhtasuo, Keljo, Keltinmäki, Kortepohja, Kypärämäki, Lohikoski, Palokka, Taulumäki, Tikkakoski ja Tikka kirkkorakennuksineen.

Jyväskylä Halssilan kirkko

Halssilan kirkko sijaitsi Kärpänkuja Aittarinne osoitteessa. Se on rakennettu vuonna 1969. Suunnittelijat olivat Hannele Arantola, Antti Eskelinen ja Erkki Kantonen. Istumapaikkoja oli 200 henkilölle. Se poistettiin valitettavasti käytöstä sisäilmaongelmien johdosta vuonna 2018. Tämän julkisen rakennuksen elinikä oli 49 vuotta.

Kuvan postikorttiin ehti ottaa Markku Niemi.

Blogini ”sisältää mainoslinkkejä ja ne ovat merkittyinä loppupuolella *-merkillä.

Jyväskylä Huhtasuon kirkko

Huhtasuon kirkko Jyväskylässä vihittiin käyttöön vuonna 1986. Jari Kuorelahden johtama Oulun arkkitehtiopiskelijoiden ryhmä toteutti tämän kirkkorakennuksen tekemisen. Valitettavaa on näin maallikkonakin nähdä takautuvasti ja todeta, että tämäkin kirkko suljettiin ennen aikojaan. Sen toiminta lopetettiin maaliskuussa 2017. Vuonna 2021 syntyi päätös myydä ja purattaa kirkko. 31 vuotta on harmillisin lyhyt aika näinkin massiivisen ja merkittävän rakennuksen käyttöiäksi.

Kuvan kirkkorakennuksesta on ottanut Jorma Nurmi.

Jyväskylä Keljon kirkko

Keljon kirkko ja seurakuntakeskus on kuvattu oheisessa postikortissa. Näkymän on ikuistanut Markku Niemi. Tämän kirkon rakennusvuosi on 1979. Sen suunnitteli Erkki Kantonen. Sen ulkokuori on rakennettu tiilestä ja teräsbetonista. Istumapaikkoja on 250. Alttaritauluna on ollut Onni Kososen maalaama ”Hän on keskellämme”. Vuonna 2012 tämän kirkon toiminta lopetettiin ja Jyväskylän seurakunta möi kiinteistön. 33 vuotta ehti tämä kirkko toimia käyttötarkoituksessaan. Rakennus purettiin vuosina 2020-2021.

Markku Niemi on ottanut tämän valokuvan postikorttiin.

Jyväskylä Keltinmäen kirkko

Keltinmäen kirkko on rakennettu vuonna 1992. Sen suunnitteli arkkitehti Olavi Noronen. Yksi teema arkkitehtuurissa on valon esille tuominen. Kirkko on rakennettu kivestä. Tyylisuunta on postmodernismi. Alttaritaideteoksen on tehnyt Penni Rainio. Se on nimeltään ”Kuolleiden ylösnousemus”.

Kuvan postikorttiin on ottanut Pekka Rötkönen.

Jyväskylä Kortepohjan kirkko

Tämän Kortepohjan kirkon rakennusvuosi on 1974. Sen on suunnitellut Antti Eskelinen. Kirkko on elementtirakennettu betonista. Uuno Poikonen toteutti vuonna 1975 kirkon alttarireliefin. Teoksen nimi on Ylösnousemus. Kosteusvaurioista kärsinyt kiinteistö oli saneerauksen vuoksi poissa käytöstä joulukuusta 2007 syyskuuhun 2010. Saneerauksen myötä kirkko rakennettiin käytännössä uudelleen.

Kuvan postikorttiin on ottanut Jorma Nurmi.

Jyväskylä Kypärämäen kirkko

Kypärämäen kirkko valmistui vuonna 1954. Arkkitehtinä toimi Matti Hämäläinen. Se on tehty rapatusta tiilestä. Kirkko myytiin vuonna 2011. Nyt se on ollut asuinkäytössä.

Kuvan postikorttiin on ottanut Jorma Nurmi.

Jyväskylä Lohikosken kirkko

Lohikosken kirkko sijaitsee Lahjaharjussa. Sen on suunnitellut kaupunginarkkitehti Erkki Kantonen. Kirkko vihittiin käyttöön vuonna 1966. Se on rakennettu betonista. Istumapaikkoja on varattu 250 kuulijalle. Kirkko poistui vuonna 2015 käytöstä sisäilmaongelmien johdosta.

Kuvan postikorttiin on ottanut Markku Niemi.

Jyväskylä Palokan kirkko

Palokan kirkon arkkitehti on Antti Eskelinen. Se valmistui vuonna 1978. Kirkko on betonirakenteinen. Istumapaikkoja on 350 sanan kuulijalle. Vuonna 1999 tehdyn laajennuksen on suunnitellut Jorma Teppo.

Korttia on painanut Kirjapaino Oma.

Jyväskylä Taulumäen kirkko

Taulumäen kirkko on tätä nykyä Jyväskylän seurakunnan pääkirkko. Se on rakennettu vuonna 1929. Arkkitehtinä toimi Elsi Borg. Tämä tiilikirkko edustaa 1920-luvun klassismia. Alttaritauluna on Eero Järnefeltin maalaus Kristus käy veden päällä. Se on valmistunut 1892-1893. Sen alla on Jonas Heiskan maalaus Jeesus – Hyvä Paimen vuodelta 1929. Istumapaikkoja kirkossa on 700.

Ilmakuva on ottanut tämän kuvan postikorttia varten.

Tikkakosken kirkko

Tikkakosken kirkko on rakennettu vuonna 1957. Arkkitehtinä oli Olavi Kivimaa. Istumapaikkoja on 300. Rakennus on satulakattoinen pitkä kirkko. Alttaritaulua siellä ei ole, mutta Lauri Ahlgren on tehnyt lasimaalauksen vuonna 1977.

Jyväs-Kuva on ottanut oheisen kuvan postikorttiin.

Tikan seurakuntakoti

Viimeisenä kirkollisena rakennuksena esittelen Jyväskylästä Tikan seurakuntakodin. Kuvan siitä postikorttiin on ottanut Jorma Nurmi. Se on sijainnut Toritiellä. 2010-luvun alkupuolella seurakuntakoti myytiin. Se muutettiin muutettiin sen jälkeen yksityiseksi päiväkodiksi. Sitä ehdotettiin purettavaksi vuonna 2021 ja korvata se uudella suuremmalla rakennuksella.

Tässä nämä kirkot Jyväskylästä. Kaupunginkirkko tuli lyhyesti esitellyksi ensimmäisessä Lapuan hiippakuntaa käsittävässä blogissani.

Laitan sopimuskumppanieni joukosta yhden mainostajan. Klikkaa kuvaa ja katso, mitä heillä on tarjottavaa!

*

Tässä on listaa viimeisimmistä artikkeleista: