Olen vähän laitellut kuntoon postikorttikokoelmaani lajittelemalla ja kuvaamalla niitä. Eilen sain onnittelukortteja vähän järjestykseen. Laitan tähän näytille näitä ”aarteita” eri vuosikymmeniltä. Alkuun olivat kortit kohopainettuja. Niillä aloitan.

Postikortti on lähetetty Helsinkiin Itäiselle Viertotielle numeroon 26. Autonkuljettaja Oskar Helin perheineen on kortin saanut. Tänä päivänä tuo katu tunnetaan Hämeentienä. Heralat tai Keralat Eurasta ovat tämän kortin lähettäneet. Tässä on kortin teksti: ” Olkoon onneksi alkava vuosi! Kiitos kortista. Mehän menemme täällä vanhaa latua vaan. Kesällä olimme Korpilahdellakin. Lapset ovat jo kasvaneet isoiksi. Eilakin kävelee ja puhuu jo. Okulla on myöskin kaksi poikaa, Erkki ja Alpo. Onkos Aarne siellä Helsingissä? Oliko siellä hauska joulu? Monet sydämelliset terveisemme!” Ihan mielenkiinnosta laitoin tekstin. Tämähän oli sen aikaista yhteydenpitoa. Puhelimia oli harvassa ja puhelut olivat kalliita. Postikortit olivat halpoja, kuten myös postimaksutkin. Ensimmäiset postikortit Suomessa lähetettiin lokakuussa 1871. Ne eivät olleet vielä kuvakortteja. Ensimmäisten joukossa oli lähettäjänä muiden muassa Sakari Topelius, joka laittoi kortin serkulleen.
Blogini ”sisältää mainoslinkkejä ja ne ovat merkittyinä loppupuolella *-merkillä.

Tämän postikortin on saanut nimipäivänään Rauha Berghäll Siippoon Jaakkolaan. Postimerkkiä ei tässä kortissa ole ollut, eikä päiväystäkään ole merkitty. Kortti on valmistettu Saksassa. Sieltä tuotiin paljon kortteja Suomeen myyntiin. Maamme oma korttituotanto oli siihen aikaan vielä pientä. Arvelen tämän kortin liikkuneen käsipostissa vuosien 1910-1920 välillä.

Olemme edelleen kohopainetuissa onnittelukorteissa. Tämä postikortti on liikkunut käsipostissa. Neiti Lyyli Jokela Hikiän Kalliossa on saanut tämän kortin. Ei ole lähettäjä maininnut nimeään. Ruusujen lisäksi on kuvassa kaksi kyyhkyä.

Nuorukainen L.J. Niemi on saanut ruusuisen postikortin Ylistaron Lahdenkylään käsipostissa. Tämän hän on saanut sisareltaan Lauralta.

Tässä on omasta mielestäni melkoinen harvinaisuus postikorttieni joukossa. Tämä on suoraan Pariisista, niin kuin ennen sanottiin muotiasioissa. Tämän kortin on saanut käsipostissa neiti Manti Högström Karkkilan Ikkalassa. Vuosilukua ei tule esille, mutta valmistaja kylläkin. Se on Marque Deposee Paris Made in France.

Neiti Martta Laaksonen Lahdessa on saanut Kalliolaan tämän onnittelukortin. Sirkku muisti häntä Martan päivän johdosta.

Kullanväristä taustaa on tässä nimipäiväkortissa, jonka on saanut neiti Helmi Aleksandra Ojala Siuntiossa Gårdsbölessä. Sen on hänelle lähettänyt Tom. Kortin on painanut Julius Syren & Co Oy Tampereella.

Neiti Iida Valamaa Tervakoskelta on saanut tämän postikortin. Lähettäjää ei ole mainittu.

Tämä kortti on painettu saksalaisessa taideyrityksessä Münchenissä. F.J.Broili on nimi. Neiti Sigrid Sohlman Siuntiossa on saanut tämän kortin käsipostissa melko varmasti oikeiden kukkien kera.

Opettajatar Laura Niemi Ylistaron Kuivilassa on saanut tämän onnittelukortin oppilaaltaan Kertulta.

Tässä on kulkematon onnittelukortti lopuksi tähän osioon. Tässä on havua, keltakukkaa, kieloa ja pajun kissoja päässyt samaan korttiin. Onkohan ollut kyseessä varhainen kevät?
Jatkan onnittelukorteilla myöhemmin uudestaan. Näitä on kertynyt minulle joitakin kymmeniä. Välillä näkyy kukka-asetelmasta kortissakin, jotta sehän on ihan selkeä taideteos pienoiskoossa. Eipä meille kotiin mahtuisikaan kovin paljon tauluja seinille, mutta näitä kortteja kuitenkin saa 500 mahtumaan kenkälaatikkoon. Voin näistä tehdä näyttelyn itselleni, läheisilleni ja vieraille muistitikulle musiikin kera ja sitten näyttää television kuvaruudulta taidetta kotiini.
Laitan pari mainosta ohessa sopimuskumppaneiltani. Kiitos niille muutamalle, jotka ovat tätä kautta jotakin tilanneet.
*Vallilasta löytyy verhoja ja mattoja sekä paljon muuta kodin sisustukseen liittyvää. Olen itse ostanut sieltä muutamia kertoja noita tärkeitä tuotteita ja olen ollut hintaan ja laatuun hyvin tyytyväinen.
*Ikaalisten kylpylä on varsin uusi sopimuskumppani minulle. Klikkaa kuvaa ja katso, mitä siellä on tarjolla! Siellä on tanssia ja stand-up komiikkaa kylpyjen sekä hoitojen ohessa. Siellä saattaa nähdä jopa ex-työkaverini Robertin lavalla.
*Tässä on vielä tuorein sopimuskumppani Onnipyörä. On melkoisen laajat valikoimat pyöriä!
Laitan tähän linkit muutamiin viimeisimpiin blogeihin :